28 helmikuuta, 2009

BANAANI-SUKLAAKAKKU

Allin ja Elsan eka serkkupoika Antto sai nimensä vuodenvaihteen jälkeen ja osallistuin ristiäispippaloiden tarjoiluihin tekemällä pari suklaa-banaanikakkua vauvan äidin toiveen mukaisesti.
Kakun ohje on Aleniuksen kakkuklassikot -kirjasta: Suklaakakkupohja, kostutukseen omena-sitruunamehua, täytteenä kahdessa kerroksessa banaania siivuina, suklaakastiketta, suklaatryffeliä ja vaniljakiisseli-kermaa. Kirjan ohjeen mukaisiin pursotuskoristeluihin en lähtenyt, vaan oikaisin hieman omilla reuna- ja päällyskoristeilla. Ja tietysti asiaankuuluvat vauvatossukoristeet marsipaanista!

2 kommenttia:

  1. Nelliina kyselee: Kannattaako Aleniuksen kakkuklassikot-opusta hankkia hyllyynsä, jos sattuu olemaan pelkkä sunnuntaileipuri :-)? Olen sitä usein hypistellyt ja samalla miettinyt, ovatko ohjeet toimivia. Lähinnä ajattelin, että siitä voisi saada hyviä vinkkejä kakkujen täytteisiin vaikkei ohjeita ihan sellaisenaan toteuttaisikaan. Kivat sivut sinulla :-)!

    VastaaPoista
  2. Kiitos nelliina! Olin itsekin "sunnuntaileipuri", kun sain sen kirjan lahjaksi. Moni kakuista tuntuu aika klassiselta ja ehkä hieman vanhanaikaiselta, mutta ohjeet ovat ehdottomasti selkeitä. Ja nyt kun olen innostunut aiheesta enemmän ja tulee leipoiltua useammin, selailen kirjaa usein nimenomaan tuossa vinkkienhakutarkoituksessa. Ja ainakin tuo banaani-suklaakakku ja myyränpesäkakku joita olen kirjasta tehnyt täysin ohjeen mukaan, ovat maultaan loistavia!

    VastaaPoista