20 syyskuuta, 2009

HIEKKARANTAKAKKU

Joitain viikkoja sitten tein tokaa kertaa erivärikakkua, kun halusin kokeilla sitä eri kokoluokassa kuin ensimmäisellä kerralla. Ja syyhän siihen oli kaverini syyskuiset synttärit, joihin olin luvannut kakkuja tehdä. Ibiza-teemaiset pippalot järjestettiin eilen lauantaina, pyöreitä täyttäneitä sankareita oli yhteensä kolme ja vieraita vino pino.

Kuten kuvassa näkyy, tein kakkuja kolme. Koristeet tein marsipaanista ja juhlien teemaan sopivaksi. Kakkujen hiekka on keksimurua ja meri samaa tuorejuustokuorrutusta kuin kakun päällä muutenkin, mutta siniseksi värjättynä. Alla vielä ohje uudemman kerran, mutta alkuperäisestä aavistuksen muokattuna.

Erivärikakku
(26 cm vuokaan)

375g huoneenlämpöistä voita
4 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
6 huoneenlämpöistä kananmunaa
6 dl vehnäjauhoja
2,5 tl leivinjauhetta
4 rkl kaakaojauhetta
1 dl valkoista portviiniä tai appelsiinimehua
2 rkl vahvaa vadelmamehua
ripaus punaista elintarvikeväriä
3 rkl mantelijauhoa
ripaus sahramia
0,5 dl appelsiinimehua kostutukseen

Täyte ja kuorrutus:

600g tuorejuustoa
2,5 dl tomusokeria
1 limen kuori raastettuna
1 limen mehu puristettuna
  1. Vaahdota voi, sokeri ja vaniljasokeri vaaleaksi vaahdoksi.
  2. Vatkaa huoneenlämpöiset kananmunat yksi kerrallaan joukkoon.
  3. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään.
  4. Lisää jauhoseos taikinaan ja sekoita taikina tasaiseksi.
  5. Jaa taikina kolmeen osaan. Lisää yhteen osaan kaakaojauhe ja 1/2 dl portiviiniä tai aplarimehua, toiseen vadelmamehu ja punaista elintarvikeväriä ja kolmanteen osaan mantelijauho, sahrami ja 1/2 dl portviiniä tai appelsiinimehua.
  6. Kaada taikinat voideltuihin vuokiin ja paista 175°C:ssä n. 25 min. (Riippuen uunisi koosta ja vuokiesi määrästä paista pohjat joko yksitellen tai kaikki kiertoilmassa yhdellä kertaa.)
  7. Anna kakkujen jäähtyä, kumoa vuoistaan ja kostuta appelsiinimehulla.
  8. Tee täyte ja kuorrutus. Vatkaa tuorejuustoa sähkövatkaimella muutama minuutti, kunnes se muuttuu notkeaksi ja ilmavaksi. Lisää sokeri ja jatka vatkaamista muutama minuutti. Sekoita limen mehu ja kuoriraaste joukkoon.
  9. Levitä seosta kakkupohjien väleihin ja päälle. Koristele.


Ilta alkoi etkoilla, jossa tarjolla oli superihania tapasherkkuja.
Myöhemmin illalla siirryttiin varsinaiseen juhlapaikkaan, jossa tarjolla oli asiaankuuluvia juomia
Sekä asiaakuuluvaa hiekkarantakakkuaOnnea Veera (& co.)!

FIN-ENG:
My friend got older a couple of weeks ago and on Saturday it was time to celebrate it. She threw an Ibiza themed party with two other birthday girls. The evening started with some nice tapas and sangria and went on at a club where also my cakes were served. I baked three of them in total and deorated them according to the party's theme.

5 kommenttia:

  1. Kakuista välittyy kivat kesäiset fiilikset! Mukavaa maanantaita sinulle:)

    VastaaPoista
  2. Mahtavat kakut! Upeita yksityiskohtia!

    VastaaPoista
  3. Onpas sinulla ollut mukava kakkuprojekti! Hauska teema ja onnistuneet kakut.

    VastaaPoista
  4. Hienot kakut! Muutenkin aika muikean näköiset kekkerit...

    VastaaPoista
  5. Kiitos suklaamarenki, Pioni, Tuulis ja Marsa. Kiva saada kommentteja!

    VastaaPoista