25 lokakuuta, 2009

BANAANI-SUKLAAKAKKU (x6)


Nyt väsyttää. Sen lisäksi että eilen lauantaina meni vähän turhan myöhään hääjuhlinnassa, niin perjantaina meni tosi paljon turhan myöhään kakkuhommissa. Tein rakkaan ystäväni häihin kakut lähes sadalle hengelle ja kaikki jotka ovat joskus tehneet kotikeittiöoloissa duunissa käynnin ohella kahden pienen lapsen kanssa useamman kakun yhdellä kertaa, tietävät että homma on aika haastava. Mutta ainakin oppii omat rajansa mitä kakkujen tekemiseen tulee. Ja oli se hauskaakin tietysti.

Myös jääkaapilla on rajansa


Kakut ovat vastaavia kuin parin viikon takaisissa polttareissa, eli banaani-suklaakakkuja. Valitettavasti olin unohtanut neuvoa illan cateringia ottamaan kakut huoneenlämpöön hyvissä ajoin, joten suklaakreemikuorrutus oli hiukan liian kylmää & kovaa kakkua syötäessä.


Kakkuja koristavat kukat tein ekaa kertaa sokerimassasta. Ja rakastuin heti. Sokerimassan työstäminen marsipaaniin verrattuna on jotenkin paljon "sulavampaa". Ja pikainen kuivumisaika on superjees, kun yleensä tuppaa tuo koristeiden tekeminen jäädä aika viime tippaan. Kukkina tuttuja ja turvallisia ruusuja (bonuksena tällä kertaa myös lehtiä!) sekä kahta erilaista kukkaa omasta päästä.







Huumorintajuinen pappi vihki parin pienessä, tunnelmallisessa kirkossa ja juhlapaikalle siirryttiin vesiteitse. Tarjoilut olivat erinomaiset, tila kynttilöineen yksinkertaisen kaunis, puheet loistavia ja tunnelma katossa.

Kakuntekijällä tunnelma katossa

Juhlakalut + juhlakakut (Onnea rakkaat!)

Ihana ihana morsian

Morsian täydellisessä vintageasussaan ja morsiamen ihana ihana sisko


Onneksi saatiin aikaiseksi vielä jatkotkin. (feat. Husband & Big sis)

P.s. Laitan kakulle ohjeen myöhemmin, nyt en millään millään jaksa...
P.p.s. Lisäys marraskuulta: täältä löytyypi nyt ohje!



FIN-ENG:
A few weeks back I made a banana chocolate cake for my friend's hen party. For the wedding on Saturday I made six of them.

8 kommenttia:

  1. kiva mikko hahahah.. t.ppirjo

    VastaaPoista
  2. Onnea hienolle suoritukselle! Kakut ovat ihanan näköisiä :) Mutta, ymmärrän että väsyttää ;)

    VastaaPoista
  3. Äärettömän kauniita kukkakoristeita, vau!
    Odottelen täällä jo kieli pitkällä banaani-suklaakakun ohjetta...

    VastaaPoista
  4. Ihanan näköisiä kakkuja, maistui varmasti juhlaväelle =O)))

    VastaaPoista
  5. ppirjo: se on niin kuvauksellinen, ai nou

    Tove, Tundra ja Katri: Kiitos kehuista!

    VastaaPoista
  6. Party on! Kuten jatkojen kreisibailukuvista näkyy, kakut maistuivat!
    t. Bigsis

    VastaaPoista
  7. Vautsi vau! Nostan kyllä kakkua :) Kotioloissa tuppaa (ainakin itsellä) loppua aina se tila kesken ja muutenkin.. 100 hengelle kakut ja lapset pyörimässä jaloissa. Hienot on kakut ja hienot on koristeet !

    VastaaPoista
  8. Isa: Joo oli välillä vähän tukalat oltavat, mutta jotenkin se vaan sutviutui. Kiitti kommenteista!

    VastaaPoista