16 lokakuuta, 2010

MINÄ 30V & ELVIIRA


Juu täytin sitten eilen tosiaan 30v. Hienolta tuntuu. Tätini paljasti jo vuosia sitten, että vasta kolmekymppisenä alkaa olla kivaa. Kivaa oli ainakin eilen. Isommat ipanat lähtivät maalle ja vauva vietti ensimmäisen pitkän illan isänsä kanssa. Ja äiti pääsi tyttöporukalla ravintolaan. Kutsuin parhaimmat ystäväni synttäridinnerille ravintola Elviiraan, josta aiemmat ruokailukokemukset ovat olleet erittäin positiivisia. Nappiin osui tälläkin kerralla.


Menun olin sopinut etukäteen ja valittu kolmen ruokalajin kombo oli erittäin hyvä. Alkuun saimme punajuurta ja vuohenjuustovaahtoa ja pääruoaksi aivan loistavan japanilaishenkisen seesamilla ja inkiväärillä silatun lohiannoksen. Alussa pöytään kiikutettu keittiön tervehdys oli mieletön. Lasipurkissa oli kylmäsavustettua lohta, kukkakaalia ja rapeaa lohennahkaa. Kun purkin avasi, leijaili sisältä savupilvi. Valitettavasti savu ehti karata ennen ao. kuvien nappaisua...



Jälkkärinä tarjoiltiin annos nimeltä suklaa & timjami. Käytännössä lautaselta löytyi jonkunsortin maustelimpun siivun päältä timjamijäätelöä kera kahden eri suklaamoussen. Mielenkiintoinen, mutta hyvä lopetus.


Elviira hoiti hommansa. Nuoret tarjoilijat olivat osaavia, juomasuositukset kohdillaan ja kuten sanottu, ruoka erinomaista. Ilta oli ihana!


FIN-ENG:
I celebrated my 30th birthday by inviting best friends for dinner at restaurant Elviira. Had great food with good wines in perfect company!

3 kommenttia:

  1. Paljon onnea synttäreiden johdosta;30 on hyvä luku! Tosi jännä idea tuo lasipurkissa oleva annos!

    VastaaPoista
  2. Oikein paljon onnea vielä täälläkin!

    Sinulla on ollut herkullinen syntymäpäivä.
    Ihanan oloinen ravintola tuo Elviira! Onpas komia valikoima kotimaisia juustoja.

    VastaaPoista
  3. Yaelian: Kiitos onnitteluista! Lasipurkki-idea oli todella tosi hauska ja toimiva.

    Merituuli: Kiitos! Elviiraa voin suositella tosi lämpimästi kun seuraavan kerran mietitte ravintelikäyntiä pääkaupungissa.

    VastaaPoista