15 marraskuuta, 2010

DOMINO-SUKLAAKAKKU


Isänpäivän aamu alkoi perinteisin menoin, eli isälle sänkyyn kiikutetulla aamiaisella. Maalta kaupunkiin palattuamme lähdin käymään vaihteeksi Naistenklinikalla. Tällä kertaa synnytysvuorossa oli kuitenkin ollut siskoni, joka pyöräytti maailmaan Oivalle oivan kaverin, sopivasti isänpäiväksi.


Laitokselta sitten illallispöytään, eli vanhempieni luokse, johon muu poppoo olikin jo kerääntynyt. Paikalla olevien isien kunniaksi nautittiin jälkkäriksi tekemäni domino-suklaakakku.


DOMINO-SUKLAAKAKKU
(22cm vuokaan)

Pohja:
175g domino-keksejä
50g voita

Täyte:
250g tummaa suklaata
200g maustamatonta tuorejuustoa
5 dl kermaa
5 liivatetta
0,5 dl kuumaa kahvia
0,5 dl sokeria
  1. Murskaa keksit hienoksi muruksi, sulata voi ja sekoita yhteen.
  2. Painele muruseos irtoreunavuoan pohjalle ja nosta kylmään.
  3. Vatkaa tuorejuusto notkeaksi.
  4. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita tuorejuustoon.
  5. Sulata suklaa ja lisää joukkoon.
  6. Lisää sokeri myös.
  7. Liuota kylmässä vedessä pehmenneet liivatteet kuumaan kahviin ja lisää se koko ajan sekoittaen täytemössön joukkuun.
  8. Kaada täyte pohjan päälle ja nosta hyytymään jääkaappiin.
  9. Kakun hyydyttyä irrota varovasti vuoasta ja koristele. (Saat siistit reunat käyttämällä reunakalvoa.)


Niin ja olipa aamulla tarjolla jokaiselle oma pikkuleivos, samoista aineksista, servettirenkaiden sisään väsättyinä.


FIN-ENG:
Our Father's Day began with traditional breakfast to bed. Later I visited my sister and the newest memeber of our clan at the hospital. Then we had dinner at my parents' and as dessert my domino (oreo-related cookie) chocolate cake.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti