12 joulukuuta, 2010

PELLAVANSIEMEN-KUMINALEIPÄ AKA SILLILEIPÄ


Musta on tosi hankala keksiä lahjuksia päiväkotitädeille aina kauden päättyessä. Joo, kukat on kivoja ja joo, jotkut suklaarasiat on ihan ok. Niitä kun tädeille kuitenkin kertyy muutenkin toistakymmentä, niin olen yrittänyt keksiä jotain "luovempaa". Olen antanut kesälomalle lukemista ja jouluksi kasan basic kruunukynttilöitä söpösti pakattuna. Tänä vuonna päätin leipoa leipää. Sen kun voi syyä pois tai pistää pakkaseen parempia aikoja odottelemaan.

Leiväksi valikoitui Johanssonin kirjasta sillileipä, joka on makea jouluhenkinen leipä. (Testattu muuten erinomaisesti toimivaksi graavilohen kanssa!) Lisäksi ostin vielä jokaiselle tädille jouluisan keittiöliinan ja kääräisin leivät niihin.


Ja sitten tein kasan samoja leipiä vielä päiväkodin pullapäiväänkin myytäväksi.


PELLAVANSIEMEN-KUMINALEIPÄ
(2 vuokaleipää, 10x30cm vuoassa)

Vaihe 1, kuumajuuri:
60g pellavansiemeniä
200g hienoja ruisjauhoja
8g kuminaa
300g kuumaa kahvia
  1. Sekoita kuivat aineet kulhossa.
  2. Kaada päälle kuuma kahvi ja sekoita tasaiseksi puuroksi.
  3. Peitä seos kelmulla ja anna seistä huoneenlämmössä kunnes se on jäähtynyt. (Kuumajuuri säilyy jääkaapissa 3 päivää.)
Vaihe 2:
kuumajuuri vaiheesta 1
300g vettä
250g hienoja ruisjauhoja
30g hiivaa
450g vehnäjauhoja
100g tummaa siirappia
125g tummaa muscovadoa
25g merisuolaa
  1. Sekoita kuumajuuri, vesi, ruisjauhot ja hiiva ja vaivaa taikinaa koneella 10 min, käsin tupla-aika.
  2. Anna taikinan levätä tunti.
  3. Lisää loput ainekset ja vaivaa vielä toiset 10 min.
  4. Anna taikinan jälleen levätä tunnin ajan.
  5. Laita taikina kahteen voideltuun leipävuokaan ja kohota vielä 1,5-2 h.
  6. Paista 180°C:ssa n. 1h.
  7. Kun leivät ovat jonkin verran jäähtyneet, kääri ne muovikelmuun ja anna niiden maun kypsyä seuraavaan päivään.

FIN-ENG:
As a gift for the kindergarden teachers I baked this christmassy bread with flaxseed and caraway.

5 kommenttia:

  1. Vaikuttaapa muuten ihanan jouluiselta tämä leipä :) Mahtava lahjaidea :)

    VastaaPoista
  2. Ihanalta näyttävä ja kuulostava leipä,ja lahjana takuulla mieluisa!

    VastaaPoista
  3. minä annoin viime keväänä saaristolaisleipää ja pistin ohjaita erilaisiin tahnavaihtoehtoihin. yritin kovasti keksiä jotain, mutta päätynen suklaisiin kekseihin, sillä tätejä on yhteensä 9...tämä leipäsi vaikuttaa oikein maukkaalta!

    VastaaPoista
  4. Leipä teki varmaan kauppansa makeuksien keskellä, joita yleensä tehdään.

    www.nami-hiiri.com

    VastaaPoista
  5. Merituuli: Toi tahnajutska on hauska idea!

    Nami-hiiri: Leivät olivat kyllä tehneet kauppansa. Moni leipoo päiväkodin myyjäisiin mieluummin makeaa, mut moni ostaja ostais mielellään jotain suolaista. Ne usein menee ekana.

    Kiitos Noora & Yaelian också!

    VastaaPoista