05 helmikuuta, 2011

RUNEBERGINTORTTU


Mielestäni ne klassisen kokoiset runebergintortut ovat turhan isoja ja pullavia. Stokkalla näin myynnissä pakkauksen pieniä torttusia, joista inspiksen saaneena kokeilin ekaa kertaa tehdä itse runebergintorttuja. Yhdistelin löytämiäni ohjeita ja lopputulema oli tosi hyvä.


RUNEBERGINTORTUT
(minimuffinssipannulla n. 30 kpl)

200g huoneenlämpöistä voita
1/2 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
2 munaa
3 dl vehnäjauhoja
50g mantelijauhoa
50g murskattuja keksejä/piparkakkuja (käytin itse Annasin kardemummapipareita)
1 tl leivinjauhetta
2 tl kardemummaa
pari tippaa karvasmanteliaromia

Kostutus:
1/2 dl rommia (tai punssia)
1/2 dl vettä
1 rkl sokeria

Koristelu:
1 dl tomusokeria
vettä
vattuhilloa
  1. Vaahdota voi ja sokerit.
  2. Lisää munat yksitellen koko ajan sekoittaen.
  3. Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan.
  4. Lisää karvasmanteliaromi ja sekoita tasaiseksi.
  5. Täytä muffinssipellin kolot taikinalla.
  6. Paista 200°C:ssa n. 10-15 min. Anna jäähtyä.
  7. Mittaa kostutusaineet kattilaan ja kiehauta.
  8. Sivele tortut kauttaaltaan kostutusliemellä.
  9. Valmista sokerikuorrute lisäämällä vettä tomusokeriin ja pursota rinkula torttujen päälle.
  10. Sokerikuorrutteen jähmetyttyä lisää nokare vattuhilloa.

FIN-ENG:
Today it's been... 207 years since J.L. Runeberg, a national poet, was born. We tend to tow the flag to the pole and have couple of these Runeberg tarts.

6 kommenttia:

  1. Hyvä idea tätä voisin itsekin kokeilla!

    VastaaPoista
  2. Minäkin tein muffinivuoilla, kun en mitään Runebergintorttuvuokaa omista enkä viitsi semmoista tän takia ees hankkia :)

    VastaaPoista
  3. onpa noi pikkuset nättejä.. itekin olen niitä stokkalla katellut., ja omatkin otin just uunista

    VastaaPoista
  4. Onpa suloisia! Söin sellaisen minitortun Stockalla ja se oli tosi hyvä ja kostea;-)

    VastaaPoista
  5. Siis mieletön innovaatio - itse en pidä niistä isoista ollenkaan kun niissä on ihan liikaa syötävää, mutta näitähän melkein Pitää saada :D nam..Kiitos ideasta!

    VastaaPoista
  6. Kiitos kommenteista. 363 päivän päästä uudet minitortut kehiin. Olivat täydellisen kokoisia!

    VastaaPoista