02 kesäkuuta, 2011

MANSIKKACUPCAKES


Yhden välipäivän jälkeen jatkettiin synttärijuhlintaa kaverisynttäreiden muodossa. Jos isosisko on mieluummin milloin lohikäärme ja milloin ritari, niin pikkusisko on pesunkestävä prinsessa jo syntyjään.


Päivänsankari oli pariinkin otteeseen tilannut vaahtokarkkeja juhlapöytään, mutta liekö iskenyt jonkin tasoinen sokeriöveri juhlaväen keskuudessa, kun suurin osa jäi syömättä. Suolaisella puolella oli kurkkukruunuilla ja prinsessanakeilla yllättävän kova menekki.


Tekemieni mansikkacupcakejen mansikkakuorrutus kuulostaa paljon paremmalta englanniksi: swiss meringue strawberry buttercream, sveitsiläismarenki-mansikkavoikreemi. (Jonka muuten kannattaa antaa pehmetä huoneenlämmössä huolella ennen syömistä.)

MANSIKKACUPCAKES
18 kpl

3 1/4 dl jauhoa
0,5 tl leivinjauhetta
110g huoneenlämpöistä voita
2,5 dl sokeria
0,5 tl vanilja-aromia
2 munaa
1,2 dl maitoa
200g (n. 3 dl) mansikoita pilkottuna pieneksi 
  1. Vatkaa voi, sokeri ja vanilja-aromi vaahdoksi.
  2. Lisää kananmunat yksitellen, koko ajan sekoittaen.
  3. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään ja lisää joukkoon vuorotellen maidon kanssa.
  4. Lopulta kääntele mansikkapalat joukkoon.
  5. Jaa taikina paperivuokiin ja paista 180°C n. 20-25 min.
  6. Anna jäähtyä huolella ennen kuorruttamista.
Kuorrute:
2 valkuaista
1,5 dl sokeria
150g huoneenlämpöistä suolatonta voita
150g mansikoita 
  1. Sekoita valkuaiset ja sokeri.
  2. Siirrä kulho vesihauteeseen ja vatkaa (sähkövatkaimella) kunnes seoksen lämpötila on n. 70°C ja sokeri on sulanut (et tarvitse lämpömittaria, huomaat kyllä).
  3. Siirrä kulho pois vesihauteesta ja jatka vatkaamista kunnes se on jäähtynyt huoneenlämpöiseksi (n. 5-8 min).
  4. Vähennä nopeutta ja lisää voi vähän kerrassaan koko ajan edelleen sekoittaen.
  5. Jatka vielä vatkaamista parin minuutin ajan, kunnes seos on paksua ja smoothia.
  6. Soseuta mansikat ja lisää joukkoon.
  7. Pursota cupcakejen päälle tai levitä lusikalla.
Ruualla ei saa leikkiä. 
Paitsi jos on synttärit ja luulee olevansa prinsessa.

FIN-ENG:
After having a day off of birthday partying, the kids came over on Tuesday. The strawberry cupcakes with swiss meringue buttercream frosting were just right for the little princesses.

8 kommenttia:

  1. Voi että miten söpön näköisiä cupcakeja!

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Feat Call Me Cupcake! Kiitos ohjeen suomennoksesta.

    VastaaPoista
  4. Anonyymi: Hah, onpa tosiaan melkein sama ohje! Reseptini yllä on oma versio jonkun jenkkiblogin reseptistä, joka oli versioinut jonkun kolmannen ohjetta.

    VastaaPoista
  5. Mielettömän hyviä cupcakeja! Pieniä ongelmia vain tuon kuorrutuksen kanssa jota yritettiin saada juhannusaattona onnistumaan kahteen kertaan (pikkasen pinna kiristy sitte siinä :D ) Liekö epäonnistumiseen ollut syynä vajaan viikon vanhat suoraan tilalta haetut munat vai mikä..Marthan cupcake kirjastakin yritettiin vinkkiä swiss meringue buttercream ohjeta tankata, mutta ei niin ei. Rakeista oli mutta hyvää sekin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi Johanna, kommenttisi on jäänyt täysin huomiotta!! Ikävää ettei onnistunut, mietin juuri että olen kyllä pariinkin kertaan ko. ohjetta onnistuneesti käyttänyt, eli jokin on mennyt pieleen. Voin lisäämisen jälkeen jos kuorruteseos vaikuttaa juoksettuneelta, jatka vaan vispaamista, se korjaantuu kyllä. Sama juttu mansikan lisäämisen jälkeen: Vatkaa kunnes seos on jälleen tasaista ja pehmeää.
      Toivottavasti onnistuu jos vielä yrität! (Kolmas kerta toden sanoo...)

      Poista
  6. Täälläkin epäonnistui äsken kuorrute niin että... tekisi mieli vispata ikkunasta pihalle. Onneksi kaapista löytyi valkosuklaata sulatettavaksi ja tuoreita mansikoita, ehkä nämä vielä pelastetaan. :) vkloppuna pitää kokeilla vielä banoffee ja mansikka-valkosuklaakakkuohjeesi, meidän hääjuhlat on nyt teitsin harteilla ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurkkaa Minde mitä tuohon Johannalle vastasin, toivottavasti siitä olisi apua! Ja toivon mukaan onnistuvat muut viikonlopun kokeilut. Banoffeessa ei ainakaan voi mikään mennä pieleen! Huh mikä vastuu häistä :)

      Poista