25 heinäkuuta, 2011

CAFE ADA I EKENÄS



Ollessamme vanhempieni landella, saatiin Mikon kanssa noin 3,5 h totaalista lomaa ihanista lapsistamme ja suunnattiin vene kohti Tammisaari cityä. Syömään oltiin menossa, mutta jotain muutakin ajateltiin ehtivämme päivävapaamme aikana. Suunniteltiin käyntiä Göran Schildtin näyttelyssä tai vaihtoehtoisesti käppäilyä vanhassa kaupungissa.


Päädyimme kuitenkin minigolfaamaan. Hullut.


Pestyäni aviomieheni minigolfissa, siirryttiin Cafe Adan terassille. Pari vuotta sitten auenneeseen bistroon on ollut tarkoitus mennä syömään jo aiemminkin, mutta sopivaa hetkeä ei nähtävästi tullut aiemmin vastaan. Terassi vanhan makasiinirakennuksen pihalla, ihanimman pikku puutarhan keskelllä, vei totaalisesti sydämeni. Valitettavan ammattitaidoton palvelukaan ei juuri haitannut menoa, kiitos miljöön. Ruokakin oli simppelin hyvää ja varsinkin alkuruoka-annokset söpöjä.






Lisäpointsit sisäiseltä sitruuna-marenkitorttufaniltani vielä siitä, että varsinaisten listalta löytyvien jälkkäreiden vaihtoehtona tarjottiin myös mahdollisuutta valita sisältä vitriinistä haluamansa kakkupala jälkkäriksi.


FIN-ENG:
Mikko & I had a 3,5 hour kid-free afternoon to spent in Tammisaari. First we played a round of minigolf (I won!), then had a late and a long lunch at Cafe Ada's beautiful garden surrounded terrace.

5 kommenttia:

  1. Mekin oltiin viime viikon perjantaina käymässä Tammisaaressa, matkall Helsingistä Turkuun. Tammisaari on aivan ihana paikka kaikkine vanhoine taloineen ja kapeine kujineen. Jos jostain ostaisin kesämökin niin sieltä meren rannalta! :)

    VastaaPoista
  2. Tammisaari on ihana paikka, varsinkin kesäisin :) Kävin viime kesänä Ada kahvilassa!

    VastaaPoista
  3. Ada on ihana paikka ja tuo sitruuna-marenki torttu niin hyvää.

    VastaaPoista
  4. tosiaan - hullut!

    no oliko kakku makia?

    Sipulan Merituuli

    VastaaPoista
  5. Niina: Vanha kaupunki on niin symppis!

    Hovkonditorn: Kesäkaupunkina se on tosiaan parhaimmillaan.

    Anonyymi: Niin on. Niin on.

    Merituuli: Kakku oli yhtä makia kuin voitto!

    VastaaPoista