14 marraskuuta, 2011

SKARPPAAJA


Voin nyt näin julkisesti tunnustaa: En ole karppaaja.

Joku teistä blogiini törmänneistä kyseli mielipidettäni karppaamisesta. Vastasin kysyjälle, että kannatan kaikkea kohtuudella -periaatetta. Kohtuudella siis myös sokeria ja vitivalkoisia jauhoja. Terve järkikin jo sanoo, ettei ihmisen pidä päivästä toiseen syödä dallaspullaa ja rakentaa jokaista ruoka-annostaan mojovan riisi- tai pastakasan varaan. Haloo, lisäisi vielä äitini.

Mielestäni on ihan järkevää vähentää jotain ruokavaliostaan, jos siltä tuntuu. Esim. tehdä päätös olla syömättä arkisin muuta kuin kokojyvätuotteita. Mutta uskon, että täysi ehdottomuus ei ole hyvästä. Varsinkaan, jos kieltää itseltään jotain, mistä saa nautintoa. Rakastan hyvää ruokaa, monipuolista ruuanlaittoa, ravintoloissa syömistä. Karppaajat varmaan tähän sanovat, että voihan niitä rakastaa ja harrastaa vähähiilihydraattisestikin. Varmaan voi, mutta aika ison siivun se jättää rakastamiani raaka-aineita myös listan ulkopuolelle.


Jos itse olisin tilanteessa, etten liikalihavuudeltani näkisi omia varpaitani ja/tai kulman takana vaanisi diabetes, olisi luonnollista, että edellä mainitut turhat valkoiset viljat ja sokerit olisi ekana syytä tipauttaa ruokavaliosta. Hiilihydraattien vähentäminen ruokavaliosta, aka karppaaminen, on varmasti tehokas ja nopea laihdutusmuoto.

Itse uskon kuitenkin jossain määrin niihin syöpäjärjestöjen ja sydänliiton kantoihin, että runsas eläinrasvan kiskominen ei ole ihan se paras ratkaisu terveyden kannalta. Myöskin karppaaminen elämäntapana, lisääntyneellä lihan ja maitotuotteiden kulutuksella, ei varmasti ainakaan vähennä ruokavalion aiheuttamaa ympäristökuormitusta. Kuten Jukka Relander kolumnissaan kirjoittaa, "On ekologisesti kestävämpää syödä 17 kiloa kasviksia kuin syöttää ne sialle, ja saada kilon verran lihaa."


Mutta älköön kukaan nyt vetäkö hernettä nenään, syökää mitä syötte ja olkaa syömättä mitä olette syömättä, kukin tyylillään. Seuraavassa elämässä muutan Italiaan, doppaan valkoista leipää hyvään oliiviöljyyn ja juon lasillisen viiniä päivässä. Eikö sillä pärjää jo aika pitkälle?

FIN-ENG:
I stand up for eating everything reasonably. Including carbs.

13 kommenttia:

  1. Miks sitte kerrot oman mielipitees ku et oo mikää asiantuntija?

    VastaaPoista
  2. Anonyymi: Aika ankea olis maailma jos vaan asiantuntijat saisivat kertoa mielipiteensä. Uups, sorry, taas mielipide.

    VastaaPoista
  3. mun kanta tähän taitaa olla aikalailla ihan sama, järkevästi kaikkea, haloo.

    VastaaPoista
  4. anonyymi miks sitte kysyt tyhmiä?

    mieltsit visut tässä hei, alpero ollu asialla vai ihan ite väkersit?

    VastaaPoista
  5. Niin samaa mieltä haloo ;-)

    Valkoista jauhoa kukaan tuskin ravinnon takia tarvitsee, mutta henkisesti välillä joku ihana pasta tekee hyvää. Itsekin kallistun vähän sille kannalle, että liiallinen eläinrasvan syöminen ei voi olla hyväksi.

    Minua mietityttää kaikenlaisten luolamiesdieettien ihanoiminen, käsittääkseni silloin ei kovin vanhaksi eletty ;-)

    Eläköön siis kaikkea kohtuudella skarppaaminen.

    VastaaPoista
  6. NO TODELLAKIN HALOO!

    VastaaPoista
  7. Itse en ymmärrä miksi joka tuutissa toitotetaan karppaajien syövän ylenmäärin lihaa ja eläinrasvoja?? Jos lautaselta jättää pastan/riisin/perunan pois ja täyttää syntyneen aukon salaatilla/vihanneksilla niin onko se niin paha? Ja jos karppaaja päättää olla syömättä yllä mainittuja tuotteita, on hänen elämänsä tuskaisen rajoittunutta, miksi muka? Rajoittavathan virallisten suositusten mukaan elävät esim. rasvan syöntiään, tekeekö se elämisen hankalaksi "kun ei mitään saa syödä"?

    VastaaPoista
  8. Hah on siis muitakin saman aatteen kannattajia!

    Lada: Älä nyt, ehkä tästä mun blogista on puuttunut just ton tyyppinen suomi24-henkinen nimetön urpokommentointi. Ja joo, A oli kyl taitelijana. Se otti noihin pusseihin mallia niistä Wirkkalan paperipussivaaseista.

    Anonyymi #3: Onhan se kai fakta, että kun hiilarit jätetään pois ruokavaliosta, kasvaa rasvojen ja proteiinien prosentuaalinen osuus automaattisesti.
    Yritin tuoda kannassani esille sen, etten kannata minkään, rasvankaan täydellistä rajoittamista. Kannatan sitä, että voi hyvin ja NAUTTII ruuasta! Ja varmasti iso osa karppaajista voi hyvin ja nauttii ruuastansa. Henk. koht. en saisi ruuasta haluamaani nautintoa, jos ruokavaliooni ei kuuluisi myös sokeri ja valkoinen jauho, kohtuullisissa määrin.

    VastaaPoista
  9. Kuinka huippua, että joku muukin ajattelee näin! Kaikkea kohtuudella on ollu munkin mantra tässä karppibuumissa.

    VastaaPoista
  10. täälläkään ei karpata vaan syödään viljaa ja sokeria kohtuudella. olen kuitenkin huomannut että karppiaamupalan jälkeen päivä rullaa mukavammin eikä ole heti kohta taas nälkä. eli munia, turkkilaista jogurttia jne.

    tee joskus joku aamiaispostaus jooko, aamut on ihania. eikä tarvi olla karppiaamupala - mäkin syön viikonloppuisin usein pannukakkuja aamupalaksi :)

    VastaaPoista
  11. Moi, ja kiitos kirjoituksesta :) Kyselinkin mielipidettäsi jossain postauksessa, ja mukavaa, että tästä tuli ihan postaus! Täysin samaa mieltä ollaan.

    VastaaPoista
  12. Annika: Ja kaikkea kohtuudella -mantra toimii paljon muuhunkin kuin vain syömiseen!

    lisää kakkua: Mun biologinen ruokakello on sitä mieltä, että ihan sama minkälaisen aamiaisen olen syönyt, tai vaikka jättänyt kokonaan syömättä, on lounasaikaan nälkä joka tapauksessa. Tossa yllä onkin isänpäiväaamiainen päässyt blogiin asti, mutta joo, hyvä idea tuo aamiaispostaus, pistetään korvan taa!

    Anonyymi: Kiitos starttiavusta!

    VastaaPoista