29 helmikuuta, 2012

JAUHOT SUUSSA 3 VEE -JUHLAVIIKKO: KESKIVIIKKO


Välillä toteutan jotain kinkkisempiä ohjeita, usein mennään aika simppelillä kotileivonta-modella. Joskus teen kaiken from the scratch, toisinaan menen siitä mistä aita on matalin. Käyn vaan niissä kivoissa ravintoloissa syömässä, tai en ainakaan postaa niistä tyhmistä. Yritän ottaa kivoja kuvia, vakaalla kädellä, hyvässä valossa, mikä jää usein yritykseksi. Auttasikohan jos lukisin kameran käyttöohjeet? Käytän ärsyttäviä sanoja, kirjoitan liikaa. Kirjoitan liian vähän. Mulla on pieni pää.

Hauku, mutta älä lyö. Eli kritiikkihanat laulamaan. Mikä ärsyttää blogissani, mikä ohje oli tosi pas**n makuinen? Makuasioista ei voi kuin riidellä. Aika antaa risuja.

Porkkanana loppuvuoden hittikeittokirja, maanmainio, jo jouluna hehkuttamani, Saku Tuomisen Basta!
Hehkutetaan vielä vähän eri sanoin: Kirja on kaunis ja helposti lähestyttävä, jos keittokirjasta niin voi sanoa. Tuukka Kosken kuvat yhdistettynä Saku Tuomisen viihdyttävään tekstiosuuteen Italian ruokakulttuurista, sekä simppeleihin perusmakuihin ja hyviin raaka-aineisiin nojaaviin resepteihin.

Johan luulisi risujen irtoavan!!!


KESKIVIIKON KILPAILU: Osallistut arvontaan kirjoittamalla kommenttilootaan haukut, tai poliittisesti korrektimmin ilmaistuna, annat rakentavaa palautetta.

Tässä vielä lisäohjeita:
- Voittaja arvotaan kaikkien osallistujien joukosta.
- Aikaa osallistua arvontaan on 24 tunnin ajan kilpailun julkaisemisesta.
- Jos vastaat anonyyminä, jätä sähköpostiosoite. Jos et halua jättää sähköpostiosoitetta, vastaa pelkällä nimimerkillä ja luota siihen ettei kukaan vie mahdollista voittamaasi palkintoa. (Mikäli kohtaat vastoinkäymisiä osallistuessasi arvontaan, laita meiliä jauhotsuussa@gmail.com)
- Palkinto postitetaan vain Suomeen.


Edit 1.3. klo 9.00:
Haukut haukuttu, nyt kohti seuraavaa arvontaa!

28 helmikuuta, 2012

JAUHOT SUUSSA 3 VEE -JUHLAVIIKKO: TIISTAI


Ulkomailla käyminen on kivaa. Ja koska omalla kohdalla ulkomaanmatkailuun kuuluu olennaisena osana syöminen, on reissuraportointi blogissa mielestäni ihan paikallaan. Viimeisen vuoden aikana on tullut käytyä Berliinissä, Lapissa, Portugalissa, Berliinissä, Tallinnassa ja Berliinissä. Tallentamalla tänne tiedot mahdollisista nappivalinta-ravintoloista ynnä muista hyvistä jutuista, voipi löydöksestä olla iloa jollekin muullekin samaan paikkaan matkustavalle. 

Tai sitten vaan postaan kasan ihania lomafiiliskuvia ja teen lomattomat kateelliseksi!


Matka-teeman tiimoilta olisi ollut mahtava lähettää päivän voittaja vaikka San Sebastianiin nappailemaan pintxoja tai koluamaan Toscanan pikku maalaiskylien ravintoloita. Mutta koska siihen ei ihan rahkeet riitä, päädyin keittiöaiheisiin matkatuliaisiin!

Parin viikon takaiselta Berliinin reissulta jäi käteen ihania hollantilaisen Scholten & Baijings -designkaksikon tanskalaiselle HAY:lle suunnittelemia keittiöpyyhkeitä. Täydellisen värisiä keittiön kaunistajia.



Minä sain nämä:



Ja sinä, tai joku muu, saat nämä:

Tuotekuvat: HAY

TIISTAIN KILPAILU: Osallistut kilpailuun vastaamalla kommenttilootaan seuraavaan kysymykseen: Miksi nämä keittiöpyyhkeet sopisivat juuri sinun keittiöösi? Paras vastaus palkitaan (ja täysin mielivaltaisesti valitsen itse sen parhaan vastauksen)!

Tässä vielä lisäohjeita:
- Aikaa osallistua arvontaan on 24 tunnin ajan kilpailun julkaisemisesta.
- Jos vastaat anonyyminä, jätä sähköpostiosoite. Jos et halua jättää sähköpostiosoitetta, vastaa pelkällä nimimerkillä ja luota siihen ettei kukaan vie mahdollista voittamaasi palkintoa. (Mikäli kohtaat vastoinkäymisiä osallistuessasi arvontaan, laita meiliä jauhotsuussa@gmail.com)
- Palkinto postitetaan vain Suomeen.

Edit 29.2. klo 9 jälkeen:
No huh huh, vaikeaksi menee valinta! Mahtavia perusteluja.
Enää ei kannata osallistua.

27 helmikuuta, 2012

JAUHOT SUUSSA 3 VEE -JUHLAVIIKKO: MAANANTAI


Nonni, juhlaviikon ekat arpajaiset käyntiin. Ensin pieni teoriaosuus kuitenkin.

Moni kutsuu blogiani kakkublogiksi, vielä useampi leivontablogiksi. Leivonhan leipääkin jonkin verran ja postailen siitä silloin tällöin, mutta harva blogiani kumminkaan leipäblogiksi tituleeraa. Itse en oikein tiedä, miksi blogiani kutsuisin. Onko ihan ihan pakko edes keksiä jokin soveltuva kategoria?!  


Jos on, olisi blogini ehkä jonkinsortin leivonta-lifestyleblogi. Varmaan postailisin enemmän ruuastakin, mutta koska näinä ruuhkaisina vuosina kotona syöty ruoka joko ei ole kaunista tai sitä ei todellakaan ehdi kuvata, en bloggaa ruuasta vaan keskityn toiseen rakkaaseen harrastukseen, wannabe-leipuri-kondiittori -leikkiin.

Ja ennen kaikkea, kirjoitan juuri siitä mistä kulloinkin haluan.


Aika tarkalleen kaksi vuotta sitten leivoin ekaa kertaa elämässäni leivän. Ekan vuoden ajan innostuin leipomaan lähes kaiken kotonamme syödyn leivän itse, mutta kiiruksen myötä on jälkimmäisen vuoden aikana osittain siirrytty kulkemaan taas ruispalahyllyn kautta kaupasta kotiin. Tuskin tulen kuitenkaan koskaan pääsemään leivänleipomisesta eroon, sen verran koukuttava fiilis on se itsevääntämän leivän kaivaminen uunista ulos. Ja hampaiden iskeminen siihen kiinni.

Ja nyt, aasinsillan yli, päivän arvontaan: Palkintona on useamman kerran blogissani lainattu ruotsalaisen Heléne Johanssonin Leipä -kirja. Suosikkileipäkirjani, jonka ohjeet on monipuolisia ja erittäin selkeitä, ja bonuksena vielä kauniit kuvat. Jos voitat sen, lupaathan oikeasti leipoa leipää itse?


MAANANTAIN KILPAILU: Osallistut arvontaan vastaamalla kommenttilootaan "Lupaan!"

Tässä vielä lisäohjeita:
- Voittaja arvotaan kaikkien osallistujien joukosta.
- Aikaa osallistua arvontaan on 24 tunnin ajan kilpailun julkaisemisesta.
- Jos vastaat anonyyminä, jätä sähköpostiosoite. Jos et halua jättää sähköpostiosoitetta, vastaa pelkällä nimimerkillä ja luota siihen ettei kukaan vie mahdollista voittamaasi palkintoa. (Mikäli kohtaat vastoinkäymisiä osallistuessasi arvontaan, laita meiliä jauhotsuussa@gmail.com)
- Palkinto postitetaan vain Suomeen.


Edit 28.2. klo vähän yli 9: Tämä skaba tässä, enää ei voi osallistua. Juhlaviikon lopulla julkistetaan voittajat!

25 helmikuuta, 2012

JAUHOT SUUSSA 3 VEE


Blogini täyttää ensi viikolla kolme vuotta. Aiemmat syntymäpäivät ovat unohtuneet kuin lasteni nimipäivät konsanaan, joten nyt päätin vuosipäivää juhlistaa. Täten julistan ensi viikon Jauhot suussa 3 vee –juhlaviikoksi! Jippiaijee!!!

Koskaan en ole myöskään arvontaa blogissani järkännyt. Nytpä sen järjestän ja aivan hulvattoman arvonnan järjestänkin. Palkintoja on oltava monta! Ja niiden on kaikkien oltava mahtavia! Tulen voittajan kotiin leipomaan!
No ei kai.

Luvassa on joka päivä jokin synttäriarvonta ja palkintoina on vain ja ainoastaan tuotteita ja juttuja, jotka liittyvät jollain keinolla blogiini, ja joista itse pidän. Tietty. Jos kerran juhlitaan, juhlitaan sitten kunnolla.


Homman nimi on tämä:
Maanantaista lauantaihin kehottaisin päivittäin kurkkaamaan blogiiin, sillä joka aamu julkaisen uuden skaban ja aikaa osallistumiseen on seuraavaan aamuun asti. Jokaisen aamun postauksessa on tarkempi ohje, kuinka toimit ollaksesi mukana kyseisessä arvonnassa. Sunnuntaina pyhitetään lepopäivä ja pistetään onnetar hommiin. Eli sunnuntain aikana/jälkeen ilmestyy blogiin kunkin päivän voittajan nimi. Valitettavasti ulkomailla asuvat ystävämme joutuvat paitsioon, palkinnot kun lähetetään vain Suomeen.

Lykkyä tykö!

P.s. Bloggerilla on ollut viime aikoina vissiin vähän ongelmia kommenttien jättämisen kanssa. Mikäli kohtaat vastoinkäymisiä osallistuessasi arvontaan, laita meiliä jauhotsuussa@gmail.com.


FIN-ENG:
Jauhot suussa will be three next week and we're gonna party. Oh yes we are. Mon-Sat a blog contest per day! But sorry, the great prizes will only be delivered in Finland.

23 helmikuuta, 2012

4IN1 AND ONE FOR ALL


Olen aina ihaillut anoppini purnukkavarastoja. Jokaista ruokaa, tai ruuan jämää, varten löytyy aina juuri se oikean kokoinen ja muotoinen, kannellinen tai kanneton, pakastuksen kestävä tai uuniinsoveltuva kipponen.

Mutta näin kätevää ei ole edes anopilla.


Pyrexin 4in1 on vienyt sydämeni. Niitä on erikokoisia ja muotoisia ja niitä voi käyttää (ilmatiiviillä) kannella tai ilman. Sen lisäksi ne voi tuupata pakkaseen, uuniin tai mikroon.


Ja sehän sopii täydellisesti meidän tämän hetkiseen hektiseen elämään, kun täytyy kerralla kokata paljon ja pakastaa eri kokoisissa astioissa eri kokoisia annoksia eri kokoonpanoille. Ajattele vaikka makaronilaatikon elämänkaari uunista pakastimeen ja mikron kautta pikku massuihin. Oi ihanaa käytännöllisyyttä!


FIN-ENG:
A dish you can put to oven, freezer AND microwave, PLUS has an air tight lid, beats many when it comes to practicality. Which is my second name.

22 helmikuuta, 2012

PURKISSA


Vaikka pari viimeistä postausta ovatkin olleet aiempia tekeleitäni, ei se tarkoita etten olisi mitään leipoillut. Päinvastoin.



Olen tehnyt cupcakeja,



sokerimassaruusuja kakun päälle,



ja kakun sokerimassaruusujen alle.



Sen lisäksi olen kulkenut tavaratalon keittiötarvikeosastoa ees sun taas,



ollut oman elämäni supermalli,



viettänyt aivan normaalia tyttöjeniltaa,



ja höpöttänyt kameroille jotain, mistä en näin jälkeenpäin edes oikein muista mitään.

Eli olen suoriutunut Blogistanian kuvauksista!!!
21.3. se alkaa. Keskiviikkoisin klo 19.30 TV2.


Kuvat: Viivi Lehtonen / YLE



FIN-ENG:
It's a wrap. The first episode of Blogistania airs on finnish TV2 March 21st.

20 helmikuuta, 2012

APPELSIINI-SUKLAALEIVOS


Lisää arkistojen aarteita! Näiden ennen joulua tekemieni appelsiini-suklaaleivosten reseptiä en saanut värkättyä kasaan viime vuoden puolella, joten tässä tulee. Hyvin samoilla linjoilla liikutaan esim. aikoja sitten tekemieni suklaa-sitruunaleivosten kanssa, mutta nyt siis klassikkokombinaatiolla appelsiini & suklaa.

Kyseisen leivoksen suunnittelin sopimaan espressopohjaiseen juomaan, jonka ohje ompi täällä.


APPELSIINI-SUKLAALEIVOS
(kokonaisena kakkuna n. 24cm pyöreään vuokaan

Pohja:
100 g tummaa suklaata
165 g voita
225 g sokeria
2 kananmunaa
110g vehnäjauhoja

    1.    Sulata suklaa ja voi kattilassa miedolla lämmöllä.
    2.    Kaada sula suklaa-voiseos sokerin päälle ja sekoita tasaiseksi.
    3.    Jäähdytä kädenlämpöiseksi.
    4.    Lisää kananmunat yksitellen ja kokoajan sekoittaen.
    5.    Lisää jauhot.
    6.    Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun vuokaan (n. 20x30cm).
    7.    Paista 185°C noin 30 min. Anna jäähtyä hyvin.

Suklaamousse:
150 g tummaa suklaata
150 g maustamatonta tuorejuustoa
1,5 dl kermaa
1,5 liivatetta

    1.    Sulata suklaa varoen mikrossa tai vesihauteessa.
    2.    Vaahdota vispi.
    3.    Sekoita vaahdon joukkoon tuorejuusto ja hieman jäähtynyt sula suklaa.
    4.    Pehmennä liivate kylmässä vedessä.
    5.    Lisää liivate pieneen tilkkaan kuumaa vettä ja lisää neste koko ajan sekoittaen suklaavaahdon joukkoon.
    6.    Levitä mousse pohjan päälle ja hyydytä kylmässä.

Appelsiinivaahto:
2 appelsiinin kuori
1,5 dl tuorepuristettua appelsiinimehua
3 dl kermaa
3 rkl tomusokeria
2 kpl tähtianista
10 kardemummansiementä
1 kanelitanko
3 liivatetta
  1. Raasta appelsiinin kuori ja purista mehu.
  2. Keitä kuorta, mehua, tomusokeria, tähtianista, kardemummansiemeniä ja kanelitankoa miedolla lämmöllä välillä sekoitellen 5-10 min ajan.
  3. Siivilöi ja anna jäähtyä.
  4. Pehmennä liivatteet kylmässä vedessa.
  5. Lisää liivatteet pieneen tilkkaan kuumennettua appelsiinilientä.
  6. Vatkaa kerma ja yhdistä appelsiiniliemeen.
  7. Levitä vaahto suklaamoussen päälle ja hyydytä kylmässä.

FIN-ENG: 
Oldies but goodies. These I made already before christmas..

14 helmikuuta, 2012

MAA-ARTISOKKALEIPÄ


Kotona taas ollaan, mutta muutama tovi saattaa vierähtää ennen kuin saan Berliini-kuvia edes kamerasta ulos, joten tässä vanhempaa matskua. Lupaamani maa-artisokkaleivän ohje. Maa-artisokat sekoitettu Jan Hedhin hapanjuurella nostatettavaan ranskalaiseen maalaisleipään, mutta yhtä hyvin ne voi blandata mihin tahansa nopeamminkin syntyvään leipätaikinaan. Juurella tulee vaan maukkaampaan.



MAA-ARTISOKKALEIPÄ
3 leipää

1 annos pain de campagne -taikinaa

400g maa-artisokkia (alkup. ohje sanoo 300g, mutta mullapas oli 400g ja sinne upposi)
60g voita
suolaa ja pippuria
  1. Kuori maa-artisokat ja leikkaa ne pieniksi kuutioiksi.
  2. Kuullota maa-artisokkia voissa, kunnes ne alkavat saada väähn väriä. Jäähdytä.
  3. Tee taikina ohjeen mukaan ja sekoita lopuksi maa-artisokat taikinan joukkoon.
  4. Anna taikinan levätä öljytyssä astiassa 2h.
  5. Kumoa taikina jauhotetulle työtasolle ja kolmeen osaan.
  6. Muotoile kolme pyöreää leipää ja nostata kaksinkertaiseksi (n. 2h).
  7. Esilämmitä uuni 250C:een.
  8. Pistä leivät uuniin ja laske lämpötila 5 min jälkeen 200C asteeseen. Paista yhteensä n. 60 min.
  9. Ota leivät uunista ja jäähdytä ritilällä.

FIN-ENG:
Pain de campagne with jerusalem artichokes. Yummy. What else can I say?

11 helmikuuta, 2012

TERKKUJA


Berliinistä.


FIN-ENG: 
Sent from my iPhone. Which is in Berlin.


RUNEBERGINTORTTUMUFFINSSI


Pitäiskö leivonnasta bloggaavana henkilönä aina vaan kokeilla tai itse kehitellä uusia reseptejä, vaikka olisi tyytyväinen vanhoihin resepteihin?

Sunnuntain runkkutortut, kuten Viva ciabatta -blogin Aleksi nätisti on asian ilmaissut, tein viimevuotisella reseptillä


Entä pitäisikö matkoistansa bloggaavana henkilönä aina vaan matkustaa uusiin kohteisiin, vaikka olisi tyytyväinen vanhoihin?


FIN-ENG:
Why bother try a new recipe for something you think is perfect with the old one?

07 helmikuuta, 2012

PULLABORATORY


WDC-viikonlopun ohjelma toteutui aika lailla kuten ennakoin. Eli en päässyt juuri mihinkään mihin halusin. Mutta sentään johonkin, joka vieläpä löi Designpääkaupunkiviikonloppu- & Ravintolapäivä-kärpäset yhdellä iskulla.


Samalla kun pääsi kurkistamaan tällä viikolla avattavaan Laboratory-galleriaan, pääsi myös maistelemaan eräänlaista näkemystä suomalaisesta kulinarismista. Eli pullaburgereita.




Seuranani oli nuorempi tyttäreni, jolle pulla maistui ilman täytteitä paremmin. Hyvä niin, sainpahan itse näinollen maistaa sekä poroversiota että vegeä, ihanan piparjuurista punajuuri-pullaburgeria. Muikku jäi kokeilematta, mutten epäile etteikö sekin yhtälailla maistunut raikkaasti vähäsen erilaiselta kuin kaikki muu.


Loput kuvat ovat mitä todennäköisimmin seinällä ensi pe mennessä, kun ovet avataan yleisölle. Tsek lisätiedot täält.


FIN-ENG:
Last Saturday I combined the World Design Capital weekend and the 4th Restaurant Day. Had a sneak peek at the soon to be opened Laboratory gallery and had a "finnish with a twist" pulla burger for lunch. Or actually two to be precise.

05 helmikuuta, 2012

TAMMIQ


Kuten viime viikolla jo kävi ilmi, I'm back. Duuni on nyt polkaistu käyntiin ja vaikka elämä tuntuu tällä hetkellä aikamoiselta minuuttipeliltä, on aika kivaa taas blogata jotain.

En toki ollut täysin breikillä leipomisesta. Herättelin pitkästä aikaa jääkaapin perukoille hautautuneet juureni  ja leivoin mm. vaaleaa hapanleipää. Koklasin myös uutta, eli tein maa-artisokkaleipää.


Elämän suolaa, pikkumakeaa, ei sovi unohtaa. Appelsiini-suklaamacaroneja tein myös.


Lisäksi pidettiin lettukestit.


Testaamalla kahta eri lettupannua side by side.


Ja juhlittiin 6v. synttäreitä.


FIN-ENG:
During my blogging break I certainly didn't stop the baking. I just didn't tell you about it.