28 helmikuuta, 2012

JAUHOT SUUSSA 3 VEE -JUHLAVIIKKO: TIISTAI


Ulkomailla käyminen on kivaa. Ja koska omalla kohdalla ulkomaanmatkailuun kuuluu olennaisena osana syöminen, on reissuraportointi blogissa mielestäni ihan paikallaan. Viimeisen vuoden aikana on tullut käytyä Berliinissä, Lapissa, Portugalissa, Berliinissä, Tallinnassa ja Berliinissä. Tallentamalla tänne tiedot mahdollisista nappivalinta-ravintoloista ynnä muista hyvistä jutuista, voipi löydöksestä olla iloa jollekin muullekin samaan paikkaan matkustavalle. 

Tai sitten vaan postaan kasan ihania lomafiiliskuvia ja teen lomattomat kateelliseksi!


Matka-teeman tiimoilta olisi ollut mahtava lähettää päivän voittaja vaikka San Sebastianiin nappailemaan pintxoja tai koluamaan Toscanan pikku maalaiskylien ravintoloita. Mutta koska siihen ei ihan rahkeet riitä, päädyin keittiöaiheisiin matkatuliaisiin!

Parin viikon takaiselta Berliinin reissulta jäi käteen ihania hollantilaisen Scholten & Baijings -designkaksikon tanskalaiselle HAY:lle suunnittelemia keittiöpyyhkeitä. Täydellisen värisiä keittiön kaunistajia.



Minä sain nämä:



Ja sinä, tai joku muu, saat nämä:

Tuotekuvat: HAY

TIISTAIN KILPAILU: Osallistut kilpailuun vastaamalla kommenttilootaan seuraavaan kysymykseen: Miksi nämä keittiöpyyhkeet sopisivat juuri sinun keittiöösi? Paras vastaus palkitaan (ja täysin mielivaltaisesti valitsen itse sen parhaan vastauksen)!

Tässä vielä lisäohjeita:
- Aikaa osallistua arvontaan on 24 tunnin ajan kilpailun julkaisemisesta.
- Jos vastaat anonyyminä, jätä sähköpostiosoite. Jos et halua jättää sähköpostiosoitetta, vastaa pelkällä nimimerkillä ja luota siihen ettei kukaan vie mahdollista voittamaasi palkintoa. (Mikäli kohtaat vastoinkäymisiä osallistuessasi arvontaan, laita meiliä jauhotsuussa@gmail.com)
- Palkinto postitetaan vain Suomeen.

Edit 29.2. klo 9 jälkeen:
No huh huh, vaikeaksi menee valinta! Mahtavia perusteluja.
Enää ei kannata osallistua.

30 kommenttia:

  1. Jonna, mä oon asunut San Sebastiánissa, joten jos se olisi ollut oikea palkinto niin se olisi kuulunut mulle! Noi pyyhkeet kuuluis mulle tietty sen takia, että mun keittiössä on kaikkea mintunvihreän ja turkoosin väristä, joten nuo pyykeet sopisi täydellisesti jatkamaan tätä linjaa.

    VastaaPoista
  2. Ihanat pyyhkeet!

    Mun vuokrakeittiössä on aika rumat kaapit. Noi auttais.

    -Marianna (mkelloko(at)mappi.helsinki.fi)

    VastaaPoista
  3. Mun keittiöpyyhkeet ovat aivan mielettömän vanhoja ja sitä myöten myös melko kulahtaneita. Valkoisen keittiön ihania piristäjiä nuo palkintosi!

    VastaaPoista
  4. Noh, nuo pyyhkeet sopisivat sen takia, että a) kuten jokin aika sitten keittiöni esittelin (täällä) on keittiö (ja koko koti) aika mustavalkoinen, joten joku kiva piristäjä (=keittiöpyyhe) sopisi sinne näin kevään korvilla, ja b) varsinkin oranssi sopisi sen takia, että olen saanut aivopesukasvatuksen Lahden Reippaan fanittajaksi, ja oranssihan on mustan ohella Reippaan tunnusväri. Ai että saisin lisäpointseja isältäni hänen vieraillessaan, ja tuon pyyhkeen ollessa keittiössä esillä.

    VastaaPoista
  5. Nämä sopisivat meidän keittiöön, sillä keittiön ja olohuoneen rajalle meille on tulossa oranssi Eero Aarnion Puppy. Värimaailma siis jo valmiina :)

    VastaaPoista
  6. Oranssi sopisi täydellisesti 60-luvulla rakennetun opiskelijayksiöni kaapinoviin, jotka ovat ruskeanoranssit. Keittokomeroni tosiaankin kaipaisi piristystä.

    Lisäksi tarve on kyllä rehellisesti sanottuna ihan materiaalinenkin. Muutettiin poikaystävän kanssa asutusta yhteisestä kaksiosta erilleen, kun hän sai työtä eri kaupungista, ja sen takia jaettiin maallinen omaisuus kahteen osaan. Keittiöpyyhkeitä ei tunnu ikinä olevan liikaa, ja nyt ne vähäisetkin jaettiin puoliksi.

    VastaaPoista
  7. Noi pyhkeet sopii meidän keittiöö siksi, että keittiö on muuten ruskea/valkoinen eikä siellä ole mitään väriä :( Pyyhkeiden myötä, saataisiin meidän tylsän väriseen tupakeittiöön hiukka pirteyttä ja valoa! :-) Niin ja väriensä puolestahan tuo eivät riko meidän nykyistä 'värisgaalaa' kun sellaista ei ole ;)

    VastaaPoista
  8. Mun on ihan pakko vielä lisätä, että tajusin juuri, että mun tiskiharjat on saman väriset, kuin nuo keittiöpyyhkeet. :)

    VastaaPoista
  9. Opiskelijakeittiössä arpikin kaunistus olisi ja nuo veisivät taatusti huomion sinertävistä keittiötasoista! Tällä hetkellä jääkaapin oveen on liimattu kuvia asioista, joita haluaisin, joten ettei mun tarvitsis liimata näitten pyyhkeitten kuvia roikkumaan kaapin oveen, voisin ilomielin ottaa vastaan itse pyyhkeet. Niihin on varmaan parempi pyyhkiä käsiä kuin printattuihin kuviin.

    VastaaPoista
  10. Pyyhkeet sopisivat mun keittiööni siksi, että keittiöni on kovin värikäs ja oranssi ihan erityisesti edustettuna!

    ruokahommia@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Ne sopisivat keittiöömme siksi koska..
    .. ne eivät sinne sovi! :D Kuten ei mikään silleen muuteskaan :) Kaikki ovat vähän eriparia, joten mielestäni näiden hauskojen keittiöpyyhkeiden kodin kuuluisi olla meillä.

    :)

    Ps. Nämä kilpailusi ovat kivoja! Ja onnea 3 veelle!

    Pps. Ainii: mirakuusinen@hotmail.com

    VastaaPoista
  12. Koska keittiöni on täysin valkoinen ja kaipaa pieniä ja kauniita väripilkkuja : )

    VastaaPoista
  13. Nuo piristäis meidän keittiötä talven ankeuden jälkeen :)

    Heidi

    VastaaPoista
  14. Siis tuommoset väripillerit kuuluvat ehdottamasti keittiööni. Nimittäin tuollaisilla on paljon mukavampi tulla läiskityksi kuin kulahtaneella harmaaanvalkoisella ja ruttuisella keittiöliinalla. Ai miten niin yritän vältellä tiskivuorojani?! ;)

    Tiskiterkuin Peppi

    VastaaPoista
  15. Hei! Matkakuvia on aina kiva katsella, vaikka kateellisenakin ;) keittiöpyyhkeet toisivat juuri oikeaa väriä uuteen, rempattuun keittiööni.

    VastaaPoista
  16. Hei, pyyhkeet olisi ihana 'lahja' rakenteilla olevalle uudelle kodille!

    Anniina M

    VastaaPoista
  17. apua! Johanssoni leipäkirja-kilpailu meni ihan ohi, mutta nou hätä, aion osallistua kaikkiin muihin 3vee-kisoihin korvatakseni pettymyksen :)
    Pyyhkeet on ihanat! veisivät huomion hienosti pois keskeneräisestä kattoremontista.
    -Julia

    VastaaPoista
  18. Lainaan 3-vuotiasta poikaani: "Noko mie haluu-uu-uun!"

    VastaaPoista
  19. Keittiöni on niin ruma kuin vain 80-luvun keittiö voi olla, ja koska nyt ei ole varaa täydelliseen remppaan niin olisi hienoa, jos edes voittaisin jotain keittiönkaunistusta. Näillä pyyhkeillä päästäisiin mitä mainioimpaan alkuun ; ) Terveisin riikkahelena

    VastaaPoista
  20. Tahtoo! Lähinnä siksi, että tänä keväänä muutamme mieheni kanssa ensimmäiseen ihan omaan kotiin eli omistusasuntoon, joka ostettiin melkeen siksi että siinä on niin ihana keittiö. Ekan omistusasunnon miinuspuolena tuleekin sitten se fakta, että sinne ihanaan keittiöön ei ole varaa ostaa mitään uutta ja kivaa itse ihan hetkeen. Toivoisin synttärilahjaksi mutkun sekin juhla on vasta joulukuussa. Arvonta olkoon siis ainoa toivoni! Niin, ja näillä näkymin (eli jos ei arvonnoissa tärppää) uuteen ihanaakin ihanampaan keittiööni muuttaa mukanamme 1990 -luvulla yves rocherilta ilmaislahjana saadut susirumat keittiöpyyhkeet. Kelaa sitä. :D

    VastaaPoista
  21. Vau! Upean värinen, varsinkin tuo oranssi. Olen aivan vasta muuttanut kotoa uuteen asuntoon ja kaikkea on pitänyt hankkia ja paljon! Rahan menoa ei voi estää.. Nämä pyyhkeet sopisivat mainiosti vuokra-asuntoni vaalean keittiön piristykseksi. Keittiöpyyhkeitä ei ole ikinä liikaa. :)

    VastaaPoista
  22. Mulla ei vielä sitä omaa keittiötä ole, mutta syksyllä toivottavasti on ja olisi kovin kiva kun olisi jo noin hienoja sisustusjuttuja valmiina (:

    VastaaPoista
  23. Koska keittiöpyyhkeet on ihana intohimo. En ole raaskinut ostaa yhtäkään - onneksi meillä on retroperintöpyyhkeitä. Nämä olisi mainio lisä, ja mitkä värit! Varsinkin tuo oranssi kutsuu minua!

    VastaaPoista
  24. koska hämmennyin tästä täysin. Mulla ei ole keittiöpyyhkeitä, olis kiva saada sellaset ja aloittaa ihana yhteiselemä.


    -tnm

    VastaaPoista
  25. Kauniit pyyhkeet piristää keittiötä ja kokin mieltä :D

    t. Anu

    enmatieda(a)gmail.com

    VastaaPoista
  26. Aloitetaan valitusvirrellä. Pääsen/joudun aina tiskaamaan koska meillä ei ole tiskikonetta ja pieni pesuallas on niin kinkkinen että mies saa raivarit vedellessään vedet lattialle ja päälleen. Nää ois ihan loistavat kuivaajat! Ja silmänilot!

    (Tosin en varmaan raaskisi kuivata lattiaa mutta ilahduttaisivat silti :))

    VastaaPoista
  27. Pyyheet toisivat iloa ja pirteyttä pieneen keittiökomerooni :)

    awet@suomi24.fi

    VastaaPoista
  28. Pienituloisen lapsiperheen äitinä voisin sanoa näin itsekkäästi, että uudet ja kauniit keittiöpyyhkeet piristäisivät atkeani kummasti, koska itselleni en ole ostanut aikoihin mitään. Kaikki mitä meidän keittiöstä löytyy ovat ikivanhoja ja risaisia.

    VastaaPoista
  29. Mun keittiö ois pyyhkeiden arvonen. Ei niille käy mikä tahansa sotkukööki :)

    VastaaPoista
  30. Vielä vartti aikaa osallistua! Olisi ihana voittaa juuri nuo kyseiset pyyhkeet, koska tuskin päätyisin itse ostamaan noin rohkean värisiä pyyhkeitä, kun olen tupannut pitäytyä tylsissä mustissa ja valkoisissa.

    VastaaPoista