02 maaliskuuta, 2012

JAUHOT SUUSSA 3 VEE -JUHLAVIIKKO: PERJANTAI

Eilisen kehumispäivän kommentteja lukiessa tulee lähes tippa linssiin. Liikkistä miten moni arvostaa sitä mitä teen harrastuksenani. Moni jopa kehui kuviani. Ainakin yritän parhaani sillä saralla.

Rakastan visuaalisesti vaikuttavia blogeja ja siihen toki pyrin kameralla sählätessäni itsekin. Fakta on se, että kaikki maailman asiat, eritoten ruoka, ovat kauniimpia hyvin kuvattuina.

Vertailun vuoksi: Taannoin Lupolossa käytyäni naureskelin kännykkäkameralla hämärässä ravintolavalaistuksessa ottamilleni ruokakuville. Sittemmin saman annoksen söi joku myös Koemaistaja-blogin Annan käydessä samaisessa gastropubissa.
See what I mean?

Kauniit blogit mielettömine kuvineen eivät kuitenkaan tipahda tietoisuuteeni tuosta vain, vaan niiden todellisten helmien löytyminen vaatii aikaa surffailla linkkausten kautta blogista toiseen. Sitä en kuitenkaan ehdi tällä hetkellä juuri koskaan tekemään, joten keksinpä oivan nakituksen tämän päivän arvontaan osallistuville!

Tämän päivän palkinnot liittyvät designiin ja käsityöhön. Sitähän ruoka ja leivonta, ja bloggaaminenkin, tavallaan ovat.

Ystäväni isä tekee kauniita kauniita esineitä lasista. Eritoten on paikkansa korurasiastani löytäneet hänen PYRY-merkkinsä alta korvakorut. Yksivärisinä, monivärisinä, kuviollisina tai kimaltelevina.

PYRYn korvakorut ovat sitäpaitsi vilahtaneet tässäkin blogissa varmaan useammin kuin keskiverto täytekakku. Katsopa vaikka kuvia allekirjoittaneesta kolmen vuoden ajalta. 2009, 2010, 2011. Siellä ne kimaltelee.


Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan PYRYn lasiset nappikorvakorut sekä kooltaan säädeltävä kaunis lasinen sormus.



Mikäli onnetar ei ole suotuisa kohdallasi, on koruja myynnissä Artebiassa Arabianrannassa, sekä suoraan studiolla Vallilassa (tiedustelut pyrydesign@kolumbus.fi).


PERJANTAIN KILPAILU: Osallistut arvontaan kirjaamalla kommenttilootaan linkin johonkin koti- tai ulkomaiseen blogiin, johon minun olisi syytä saada tutustua. Blogilla ei tarvitse välttämättä olla mitään tekoa leivonnan tai ruuan kanssa, kunhan se on kaunis!

Tässä vielä lisäohjeita:
- Voittaja arvotaan kaikkien osallistujien joukosta.
- Aikaa osallistua arvontaan on 24 tunnin ajan kilpailun julkaisemisesta.
- Jos vastaat anonyyminä, jätä sähköpostiosoite. Jos et halua jättää sähköpostiosoitetta, vastaa pelkällä nimimerkillä ja luota siihen ettei kukaan vie mahdollista voittamaasi palkintoa. (Mikäli kohtaat vastoinkäymisiä osallistuessasi arvontaan, laita meiliä jauhotsuussa@gmail.com)
- Palkinto postitetaan vain Suomeen.


Edit 3.3. klo 9.03: Kiitos lukuisista linkeistä! Lisää saa toki laittaa tulemaan, mutta arvonta arvatenkin on päättynyt.

34 kommenttia:

  1. Aivan ihania koruja!!

    Tässä yksi ulkomaalainen suosikkisivu; kauniita kuvia ja hyviä reseptejä :-)
    http://thepioneerwoman.com/
    vaisanen.maria(ät)gmail.com

    VastaaPoista
  2. http://mushitza.blogspot.com/
    Mushitza on huikean kaunis, mutta samalla myös kekseliäs ja ehkä hieman tavallisuudesta poikkeava leivontablogi

    VastaaPoista
  3. Upeat korut, pakkohan tähän on osallistua! :) Yksi suosikkiblogeistani on ehdottomasti tämä: http://kahdensuora.blogspot.com/

    Aivan mahtavat kuvat, sekä tekstit täyttä asiaa. Saatat jo entuudestaan tietää kyseisen blogin, mutta yrittänyttä ei laiteta ;)

    VastaaPoista
  4. Tässä kaksi on kaksi blogia joissa on todella kauniit kuvat:

    http://sana-madebylove.blogspot.com/
    http://call-me-cupcake.blogspot.com/

    Ja reseptit tulevat kaupan päälle. :)

    VastaaPoista
  5. Naapurimaasta kauniita kuvia sisältävä sivu: http://www.linneasskafferi.se/. Pakko sanoa toinenkin, Jokihaka kokkaa! Aivan mahtavia kuvia!

    VastaaPoista
  6. Oon tylsä ja tyydyn vanhaan tuttuun Pastanjauhantaan (http://www.pastanjauhantaa.blogspot.com/).

    Tästäkin blogista löytyy se tärkein inspiroiva juttu eli mahtavat kuvat. Reseptit ovat pelastaneet monta "mitä tänään ruuaksi" -paniikkipäivää.

    Mari

    VastaaPoista
  7. hei! Minunkin mielestä http://call-me-cupcake.blogspot.com on hyvä
    Siellä on ihania kuvia+hyviä ohjeita.
    -Anniina M.

    VastaaPoista
  8. http://tuulennaapurina.blogspot.com/

    Siellä on mahtavia, satumaisia kuvia ja hyviä kirjoituksia elmästä ja kaikesta. Suosittelen.

    VastaaPoista
  9. Tämä blogi sivuaa ruokablogeja, mutta keskittyy käsitöihin ja matkailuun. Ehkä se voisi sinua kiinnostaa ja innostaa kokeilemaan uutta!
    Blogi on Kaisan neuleblogi
    http://kaisaneuloo.blogspot.com/

    VastaaPoista
  10. Pidän blogin Sånt är livet yksinkertaisesta tyylistä ja monipuolisesta sisällöstä :) (stiinapauliina.blogspot.com)

    VastaaPoista
  11. Heh, Jonna, ei kännykkä- ja järkkärikuvia voi verrata keskenään. Mutta kiitos. <3

    Kauniita on kyllä nuo korvakorut ja mähän osallistun tähän kisaan joka päivä, joten tässä yksi kaunis blogi Suomesta: http://dmndztalife.blogspot.com/
    ja tässä ulkomailta: http://www.theforestfeast.com/

    VastaaPoista
  12. En kauheasti harrasta blogien lukua.

    Jatkuvassa käytössä on kuitenkin sinun blogi ja hyvän ystäväni blogi:
    http://blogg.alltforforaldrar.se/missagda/

    Tästä blogista ei minulle niin paljon ole "hyötyä" mutta käyn lukemassa ystävän kuulumisa. Lähinnä hikoilen sohvalla pelkästä lukemisesta (sisältää paljon urheilua)

    Yhtä ulkomaalaista blogia käyn aina silloin tällöin lukemassa, saattaa olla sinulle jo entuudestaa tuttu:

    http://tastefoodblog.com/

    Hyvää viikonloppua!

    kristiinakuusava(ät)gmail.com

    VastaaPoista
  13. http://www.browneyedbaker.com/
    Aivan ihana blogi, kauniita kuvia ja mahtavia reseptejä, ehdottomasti suosittelen! :)

    VastaaPoista
  14. Minun yksi lempiblogeista on http://scandifoodie.blogspot.com/ ja tietenkin saman kaupungin ja entisen työkaverin blogi: http://kokitjapotit.blogspot.com/.

    VastaaPoista
  15. http://mynewroots.blogspot.com/
    My New Roots on ulkomaalainen ruokablogi ja sen otsikkon altakin jo huomaa idean: "How to make healthy choices every day". :) tosi kivat ja kauniit kuvat!
    jonnaalahautala@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Tässä blogissa on kauniita kuvia: http://vilman.blogspot.com/

    sekä tässä: http://parolanasema.blogspot.com/

    terv.mustikkapuu(ät)luukku.com

    VastaaPoista
  17. Pakkohan se on vetää vähän kotiinpäin ja linkittää
    http://cebic.vuodatus.net

    Tiettyyn harmonisuuteen siellä on pyritty ja kuvia ilman suurempaa kuvaustaitoa napsittu. Joukkoon sattuu sitten onnistuneempia otoksia, joista löytyy tunnelmaa ja väriä. Taustan ja yläkuvan kun saisi vaihdettua, niin olisi hyvä. Ainakin miun mielestäni :D

    Itse käyn nykyisin harvemmin blogeissa, mutta moni blogi on visuaalisesti tosi kiva ja niistä huomaa, kuinka kuviin on panostettu. Joten laitanpa vielä toisen linkin, eli Avaruusasemablogi http://www.divaaniblogit.fi/blogit/avaruusasema/

    VastaaPoista
  18. Minusta ruotsalainen Söta saker -blogi (www.sotasaker.com) on aika ykkönen. Sieltä löytyy kaikenlaista kivaa - yleensä leivontaan liittyvää. Ohjeet on yleensä helppoja toteuttaa. Toivottelee Riikkahelena

    VastaaPoista
  19. Yksi suosikkiblogeistani on ihan oikeastikin tapaamani Sarahin kauniin visuaalinen ruokablogi.
    http://www.sarahmelamed.com/

    VastaaPoista
  20. Pidän erityisesti muutamista ruoka- ja leivontablogeista. Muotiin ja arkipäivään liittyvistä blogeista esim. tämä on kivaa luettavaa:
    http://kalastajanvaimo.indiedays.com/

    VastaaPoista
  21. Ainakin tämä on kiva, mutta varmaan jo sinulle tuttu.

    http://call-me-cupcake.blogspot.com

    VastaaPoista
  22. http://www.copenhagencyclechic.com/

    ja hirveä kaipaus puhtaaseen asfalttiin



    -tNj

    VastaaPoista
  23. http://www.copenhagencyclechic.com/

    ja hirveä kaipaus puhtaaseen asfalttiin



    -tNj

    VastaaPoista
  24. Kauneus on katsojan silmissä, mutta mulle uus tuttavuus on Tyttö sinä olet rätti- blogi, ja täytyy sanoa että suorastaan ulvoin naurusta kun sitä ekaa kertaa luin. Kolmen lapsen äitinä musta aina välillä tuntuu että mun elämä on kaoottista, mutta voi se olla sitä yksineläjällekin :) Ehdottoman suositeltava blogi, nostaa hymyn korviin asti ja se on kaunista jos mikä!
    T. Miia ,joka tänään on aivan rätti!

    VastaaPoista
  25. Nättejä blogeja riittää: suosikkejani on mm: http://avecsofie.indiedays.com/

    http://kristakeltanenblog.com/

    http://whatkatieate.blogspot.com/

    terkuin: kukkanen
    (neilikka-(at)suomi24.fi)

    VastaaPoista
  26. Omaani mainostan eli http://ruokaunelmia.blogspot.com/

    VastaaPoista
  27. Olen myös sitä mieltä, että kauneus on katsojan silmissä. Seuraavat blogit ovat blogeja joita seuraan ja mielestäni ne ovat tyylikkäästi toteutettu ja kuvat ovat kauniita.

    Kaksi kuitenkin melko erilaista blogia ovat siis seuraavat:

    http://kahdensuora.blogspot.com/

    http://kalastajanvaimo.indiedays.com/

    terveisin, isabella

    VastaaPoista
  28. Tässä yksi seuraamani blogi, jossa on ihania juttuja sekä kauniit kuvat :)

    http://cupcakesandcashmere.com/

    VastaaPoista
  29. katri.aarnio@metropolia.fi2. maaliskuuta 2012 klo 21.01

    Tässä muutama ihana (minusta).
    Muuten blogisi on päivien pelastus, harrastan itsekkin leivontaa ja ruuanlaittoa. Unelmoin omasta blogista, mutta toistaiseksi en ole vielä uskaltanut aloittaa. Kiitos siis inspiraatiosta :) Halauksia!

    http://www.underbaraclaras.com/
    http://moncheriblogg.blogg.se/
    http://www.ljuvligthemma.com/
    http://blog.heylook.fi/

    VastaaPoista
  30. En tiedä oletko jo tutustunutkin tähän blogiin, mutta täällä on kauniita kuvia käsityöstä ja ruuasta: http://herkkujakoukku.blogspot.com/

    Sitten tietenkin on Hesarin uusi blogi, jossa ruokakuviin on panostettu:

    http://blogit.hs.fi/kauhaajarakkautta/

    VastaaPoista
  31. Itse pidän kovasti tästä blogista. Ihania juttuja, kuvia sekä kauniita vaatteita. :)

    http://kalastajanvaimo.indiedays.com/

    jassunikula@gmail.com

    VastaaPoista
  32. Dora Havas on yks suosituin gastrobloggeri Unkarissa.
    Ja tämä ei ole yhtään vahinkoa: hänellä on hyviä reseptiä ja tosi kauniita kuvia!

    http://lilafuge.blog.hu/

    VastaaPoista
  33. Täältä bongailen kauniita kuvia ja yritän oppia silloin tällöin uuden sanan portugalia:

    http://sandapagaimo.blogspot.com/

    VastaaPoista