31 toukokuuta, 2012

BREAD EXCHANGE


Joskus viime vuonna sain isosiskoltani sähköpostin otsikolla "yks kreisi leipojakollegas based in berlin". Meilissä ollut linkki vei Freunde von Freunden -sivustolle ja Malin Elmlidin haastatteluun. Leipojakollega ehkä, mutta harrastuksensa astetta pidemmälle vienyt sellainen!

Berliinissä asuva, muoti- ja vaatealalla työskentelevä Malin innostui joitain vuosia sitten hapanjuureen leivotusta leivästä. Hän leipoi ja leipoi, ja leipää oli vaikka muille jakaa. Ja juuri niin hän päättikin alkaa tekemään.

2009 lopussa hän aloitti Bread Exchange -proggiksen, jonka idea kaikessa lyhykäisyydessään on se, että hän leipoo leipää ja vaihtaa tuotoksiansa mihin milloinkin. Ja missäpäin maailmaa milloinkin. Tällä hetkellä on Bread Exchangen fb-ryhmässä yli 1100 jäsentä.


Niinpä lähtiessäni Berliiniin toissa viikolla, pakkasin kapsäkkiini myös leipomani ruisleivän. Suomalainen hapanjuureen leivottu ruisleipä kun on ainoa leipä, johon Malin suostuu leipiänsä vaihtamaan.

Usein vaihdossa tulee erilaisia leivän leipomisessa käytettäviä raaka-aineita tai jotain, mitä voi syödä leivän päällä. Mutta ei vaihdossa tarvitse ruokaan keskittyä, se voi Malinin toiveen mukaan olla mitä tahansa muutakin. Kirja jonka juuri luki ja josta piti, nimi kutsuvieraslistalla tai vaikka pyöränkorjausapua.

Suomalainen hapan ruisleipä kainalossa menin perjantai-iltapäivänä sovittuna aikana Malinin työpaikalle ja mukavaa juttutuokiota myöhemmin poistuin sieltä ruotsalais-berliiniläinen vaalea hapanleipä laukussa.


Tarkemmin ottaen oli leipä kyllä paljon kansainvälisempi. Jauhojen alkuperää en edes tiedä, mutta mulberry bread with British sea salt -leivän suola oli nimensä mukaisesti brittiläistä ja mulperipuun marjat puolestaan lentäneet tutun toimittajan mukana Afganistanista. Molemmat vaihtokaupoissa saatuja tietenkin.


Mulperimarjoja en ollut koskaan aiemmin edes syönyt, mutta Malinin suosituksesta koukkasimme kotiin juustotiskin kautta ja kiskoimme leivän lähes yhdeltä istumalta. Täydellinen kuori, täydellinen sisus.

Täydellinen idea.


FIN-ENG:
Last year I bumped into this interview of a beautiful Berlin based Swede, Malin Elmlid. A few years back she started to trade her sourdough breads and it all became a project called the Bread Exchange. Normally she trades her breads for almost anything but bread. There's however one type of bread she makes an exception with: The true Finnish rye sourdough. 
So I baked one and took it with me to Berlin. Met her up, had a nice chat at her work and got back to my little sister's with an amazing sourdough bread with mulberries and British sea salt.
Read more of miss Elmlid's little project here!

28 toukokuuta, 2012

HEL-TXL-HEL, OSA 2


Siitä lähtien, kun viime vuoden helmikuussa yövyin hotelli Amanossa, haaveilin joskus lämpimämpänä vuodenaikana pääseväni samaisen hotelli kattoterassille drinksulle.


Shoppailukierroksen (ja keskellä kirkasta päivänvaloa pimeässä mitteläisessä sporttibaarissa pikkusiskon pakottamana seuratun lätkän MM-semifinaalin kakkoserän) jälkeen toiveeni tuli toteen.


Hyvät näkymät, maailman parasta seuraa, helteinen kesäpäivä ja päivädrinkit.


Hip hei, paljon muuta ei voi sanoa.


Nälkä kuitenkin yllätti, joten lunssille siirryttiin maan tasalle, saman korttelin Transitin sympaattiselle sisäpihaterassille.



Näitä pikkuannoksia on ennenkin jaettu samalla jengillä.


Oli sitä kyllä nälkä edellisenäkin päivänä lounasaikaan.


Helmikuussa illallispaikkana toiminut Chipps sai tällä kertaa hoitaa lounasravintolan roolin.


Onnekseni löytyi lounaslistalta samantyyppinen uunifenkoliannos kuin viimeksi hehkuttamani, niin eipähän tarvinnut kokeilla mitään muuta.


Lounaat olivat ehkä tuttuja ja turvallisia, mutta illoiksi oli jotain eksoottisempaa. Perjantain pöytävaraus oli Tausendissa.

Ulkopuolella ei lue mitään, poke avaa tumman oven ja päästää sisään, jos aiheellista. Rotsit narikkaan ja sen jälkeen baaritiskien välistä takahuoneeseen, jossa pöydät aseteltu ison L-muotoisen avokeittiön ympärille.

Takahuoneen cantinan onnistuneesta piilottamisesta kertoo hyvin se, että pikkusiskoni on kyllä Tausendin baarissa ollut, muttei koskaan hiffannut, että samassa paikassa on myös ravintola.


Ja sangen kiva ravintola onkin. Erikoisen kuuloinen yhdistelmä japanilaista ja ibero-amerikkalaista keittiötä toimi hyvin.

Tilattiin setti pikkuannoksia jaettavaksi, mukaan mahtui yhtä sun toista perulaisesta cevichestä japanilaiseen merileväsalaattiin.


Jälkkärikin jaettiin. Tarkasti tasan.


Lauantain ravintolaan kiivettiin useampi kerros ylös aika raffin näköistä portaikkoa. Vanhassa saippuatehtaassa Spreen varrella on Kater Holzig -niminen klubi, joka on levittäytynyt niin tehdasrakennukseen kuin sen ympärillekin. Ennen viime kesänä avattua Kater Holzigia, pyöritti sama jengi berliiniläisklubiklassikkoa Bar25:ä joen toisella puolen.

Klubista viis, kun tarjolla on ravintola. Ylimmästä kerroksesta löytyy Katerschmaus, jonka ruokaa (ja kattoterassibaarin näkymiä) olin lukenut kehuttavan.


Samat kauttaaltaan graffitein päällystetyt seinät jatkuvat portaikosta ravintolaan. Paljon puuta, toimiva valaistus ja jotain omituista kitschahtavaa siellä täällä. Hieno paikka.
Ja ah niin hauskannäköistä henkilökuntaa! Niin salin kuin avoimen keittiönkin puolella.

Pöytävarauksemme oli jälleen vähän turhan myöhäinen. Tausendin pikkuannosten kanssa se ei haitannut, mutta Katerschmausin viikottain vaihtuva lista oli aika hevi. Luukulta lähti järjettömän kokoisia schnitzeleitä ja omaan pöytäämme päätyneet ruuat eivät nekään ihan kevyimmästä päästä olleet. Mutta hyviä kyllä. Laadukkaista raaka-aineista hyvin kokattua ruokaa, muttei mitään sen mullistavampaa.

Vaikka saamamme palvelukin vähän lässähti loppua kohden, oli kokemus silti sangen positiivinen. Ensi kerralla vaan tiedän varata pöydän (ajoissa) vähän aikaisemmaksi, pyytää pöydän ikkunan vierestä ja ottaa Mikon mukaan sitä schnitzeliä syömään.


FIN-ENG:
Hotel Amano's roof top, Transit, Chipps, Tausend and Katerschmaus. That's what a good Berlin weekend is made of. That plus keeping company with two of the most awesome sisters.

26 toukokuuta, 2012

HEL-TXL-HEL, OSA 1


Takaisin asiaan. Nyt hieman aikuisemmassa matkaseurassa.


Meillä oli Berliinissä huono aamiaiskarma. Ekana aamuna pikkusiskomme painuttua aamuvarhaisella töihin, päätimme isosiskoni kanssa suunnata etukäteen netistä bongaamaani kahvilaan aamiaiselle. Perille päästyämme pystyimme vain toteamaan, että Berliinissä on kaksi samannimistä katua ja me olimme sillä väärällä.


Nälkäisinä suuntasimme kohti Mitteä ja tutumpia kulmia. Oliv sattui sopivasti ensimmäisenä eteen.


Kivannäköinen paikka ja ihanat leivät. Erityisesti fenkolisalamilla päällystetty leipä omalla lautasellani.


Tokaan päivään startattiin aamiaisnälkää kohottavalla kävelyllä Voo Storeen, jonka pienessä kahvilanurkkauksessa olimme ajatelleet syövämme pienimuotoisen aamiaisen.


Mutta vaikka kreuzbergiläisessä konseptiliikkeessä olikin kaikenlaista kivaa, panosti kahvilapuoli selkeästi vain laadukkaaseen kahviin. Pienen lasikuvun alle asetelluilla browniesien kaltaisilla leivonnaisilla ei meidän hillitöntä aamuleivän himoa olisi täytetty.


Eli taas vatsat kurnien kohti Mitteä. The Barn hoiti leipätehtävänsä hyvin. Pieni symppis paikka ruutupaitaisine barista-tarjoilijoineen.


Toisaalta rakastan pitkiä ja laveita brunssityyppisiä aamiaisia, mutta koska ihania ravintoloita on maailmassa niin monta, ja haluaisin niihin kaikkiin ehtiä syömään, otan matkoilla aamiaisen kanssa mieluummin simppelimmän leipää & mehua -linjan, jotta ehtii samana päivänä syömään vielä sekä lounaan että dinnerin.

Niistä lounaista ja dinnereistä pian lisää.


FIN-ENG:
Bad breakfast karma last weekend in Berlin. First morning took us to a not so fancy neighbourhood in Neukölln, just to see that in Berlin there are two streets that have the same name and that one surely wasn't the right one. 
On the second morning we planned to have breakfast at Voo Store's café, but it was all about the café, nothing much to eat. So thank you Oliv & The Barn, you little saving angels in Mitte.

21 toukokuuta, 2012

BÄRLIN


Olin olevinani ovela. Tarkoitukseni oli ajastaa tämä postaus ilmestymään kuin tyhjästä, vaikka oikeasti olisin julkaisuhetkellä jälleen huitelemassa currywurstin luvatussa kaupungissa, Berliinissä.
Suunnitelmani kuitenkin kariutin laittamalla päivämäärän pieleen.

Ennen kuin palaan asiaan mahdollisten uusien ravintolasuositusten kera, on parempi jakaa pari vinkkiä alkuvuoden visiitiltämme alta pois.


Tuolla reissulla oli matkaseurana juuri 6v. täyttänyt Alli, joten pitkien ja hartaiden ravintolailtojen sijaan oli ohjelmassa vähän lyhkäisempiä ja alkuiltaan painottuneita ruokailuja.


Ekana iltana syötiin Chippsissä, joka on samojen omistajien kasuaalimpi paikka, kuin toissa reissulla visiteeraamamme Cookies Cream.


Cookies Creamin tavoin myös Chipps on kasvisravintola.


Ainakin lähes. Listalla on nimittäin muutamia sideordereita, kuten roast beef, jonka voi 6 euron lisähintaan tilata vegeannoksensa vierelle.


Sanoisin että hyvää, helppoa ja suht halpaa kasvisruokaa.


Oman pääruokani serviettenknödeleiden siivittämä uunifenkoli yhdistettynä päärynään, parmesanin ja saksanpähkinöihin oli järjettömän hyvää.


Tokana iltana suunnattiin Kreuzbergissa espanjalaiseen Bar Ravaliin.


Jossa vedettiin tapasähkyt. Hyvää, helppoa ja suht halpaa. En español.


Berliini toimii muuten tosi hyvin myös lasten kanssa. Netissä on saitti, josta löytyy kaikki berliiniläisleikkipuistot akuuttiin kiipeily- ja keinumistarpeeseen, tekniikan museossa voi ihmetellä lentokoneita, junia ja muita vempaimia tosi pitkään ja paikallinen maanalainen Legoland on ganz toll.

Kannattaa ehkä kuitenkin miettiä missä vaiheessa matkaa kertoo lapselle Berliinin muurista. Muuten voi äkkiä löytää itsensä tilanteesta, jossa lapsonen tiedustelee jokaikisen pienenkin betoniaidan kohdalla, että "onkohan toi pala sitä Berliinin muuria?"


FIN-ENG:
I got back from the promised city of currywurst yesterday. Before any new Berlin tips, here some old ones from our weekend there in February. Chipps and Bar Raval both worked perfectly with a six year old fellow traveller. And so did the underground Legoland.

17 toukokuuta, 2012

KÄMP SIGNÉ


Wild, Weird and Wonderful. Näin kuvaa itseään Kämpin kakkoskerroksen ravintola Signé. Hyvin kuvaavaa. Painottaisin kuitenkin viimeistä adjektiivia.

Muutama viikko sitten minut oli ruokabloggarijoukkion kanssa kutsuttu tutustumaan paikkaan ja uusia raaka-ainetuttavuuksia sisältäneisiin keväisiin ruokiin.


Keittiömestari ja villiyrttiguru Sami Tallberg toimi isäntänä ja kertoili kaiken maan ja taivaan väliltä maistamistamme ruuista. Paljon mielenkiintoisia juttuja, täytyy myöntää.


Kaikki ei kuitenkaan jäänyt korvien väliin. Esim. tämän appetizerin kohdalla olin jälkeenpäin kirjoittanut ylös: "Hapatettuja vihanneksia. Superterveellistä maitohappobakteerisälää. Joku Jorma ne teki?"

Käteen jäi kuitenkin jotain faktaakin, ostin nimittäin mukaan Tallbergin viime vuonna Suomen parhaaksi valitun keittokirjan Villiyrtti. Signéerattuna tietenkin.


Söimme douglaskuusta


ja kallioimarteen juurta.

Sekä voikukkaa, isomaksaruohoa, koivunmahlaa, villiruusua ja vuohenputkea.
Muun muassa.


Tallbergin salaisilta apajilta poimittuja villiyrttejä oli miellyttävällä tavalla upotettu ruokiin, joiden muutkin raaka-aineet edustavat puhdasta, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kotimaista parhaimmistoa.

Lista myös elää voimakkaasti saatavuuksien mukaan.


Alakerran Brasserien tavalla on myös Signén sisustus hieman tylsän hotellimainen. Ja myös täällä ylemmässä kerroksessa oli tuolit samaa kaliiberia kuin Brasserien raskaat, vaikeasti liikutettavat istuimet, joiden kanssa taistelin joitain viikkoja taaksepäin.

Tuoleista viis, ruoka oli erinomaisen hyvää. Ja hintatasokaan ei päätä huimaa. Ainakaan niin paljoa kuin sen voisi Kämpin ykkösravintolassa kuvitella huimaavan.


FIN-ENG:
Boy, there were a lot of photos snapped at Restaurant Kämp Signé few weeks back! Signé invited a group of food bloggers (including me) to explore the menu and venue. The restaurant calls itself Wild, Weird and Wonderful. I would kind of highlight the term wonderful.

15 toukokuuta, 2012

KUNINGATARMACARONIT


Päiväkodissa tehtyihin äitienpäiväkortteihin olivat molemmat tytöt sanelleet ajatuksia äidistänsä. Kumpikin oli maininnut useampaan otteeseen jotain äidin leipomisesta ja ruuanlaitosta. Elsa oli mm. sanonut: "Tykkään siks siitä, ku se on äiti ja se tekee nii hyvii ruokii". Alli osasi arvostaa muitakin erityisosaamisalueitani: "Se osaa leipoa ja siivota hyvin ja komennella".
Molemmat myös muistivat heti alkuun mainita, että äidillä on lyhyt tukka. Erikoisäiti.


Äitienpäivän jälkkäriksi tein isoja macaron-kuoria, joiden väliin pistin valkosuklaa-kermavaahtoa ja vattuja sekä (pensas)mustikoita. Kuningatarmacaroneja siis. Kuningataräideille!

KUNINGATARMACARONIT

Kuoret:
Ohje täällä

Täyte:
2dl kermaa
100g valkosuklaata
vattuja & mustikoita
  1. Tee ohjeen mukaisesti kuoret, mutta pursota ne tavallista isommiksi, halkaisijaltaan vaikka 5-6 cm.
  2. Paistamisen jälkeen jäähdytä kuoret.
  3. Täytettä varten sulata valkosuklaa varoen. Jäähdytä.
  4. Vatkaa kerma ja sekoita jäähtynyt valkosuklaa joukkoon. Laita vähäksi aikaa jääkaappiin.
  5. Lusikoi täytettä kuorenpuolikkaalle, asettele marjat ympärille ja kansi päälle.
  6. Laita macaronit jääkaappiin yön yli.

FIN-ENG:
According to the mother's day cards I got from our girls, one big reason why they love me is my ability to bake and cook. After these mother's day desserts they must love me just a little bit more. Macarons filled with white chocolate chantilly & fresh berries. 

12 toukokuuta, 2012

(LEIPÄ)HÄVIKISTÄ (LEIPÄ)HERKUKSI


Hävikistä herkuksi -tempauksen alkaessa mietin, mikä meidän taloudessamme on se kinkkisin ruokahävikkiä aiheuttava asia. Totesin sen olevan nuorimmaisemme, joka on huono syömään ja jolta aina jää lautaselle ruokaa, vaikka kuinka pienen annoksen tekisi.

Mieleen tuli Oivan lisäksi kuitenkin myös leipä. Sen jälkeen kun aloin itse leipoa leipää, on leipähävikki kotonamme muuttunut miltei olemattomaksi. Mutta kuten meillä aiemmin, luulen että monien muidenkin biopönttöön päätyy turhan usein kuivahtanut tai jopa homehtunut leivänjämä.

Kelataan hommassa kuitenkin vähän taaksepäin, aikaan ennen valmiin leivän olemassaoloa.


JÄMÄLEIPÄÄ

Jauhoissa on parasta ennen -päivämäärä. Eli niitä voi hyvin käyttää vielä piiiitkään tuon päivämäärän jälkeen, niiden ominaisuudet vaan saattavat ajan myötä hieman muuttua. Vuosikertajauhoilla ei kannata aloittaa esim. hapanjuuren valmistamista, mutta kyllä vanhemmistakin jauhoista täysin syömäkelpoiset sämpylät pyöräyttää. Vastajauhettuihin jauhoihin verrattuna ovat vanhat jauhot "kuivempia", jolloin ne saattavat tarvita taikinaan hitusen enemmän nestettä.

Jauhot eivät suinkaan ole ainoita kuiva-aineita, joiden pussinpohjia voi hyödyntää leipätaikinoissa. Päiväyksen ylittäneet ja kaapinhyllyn takareunaan ahtautuneet erilaiset hiutaleet, rouheet ja leseet, mysliä unohtamatta, uppoutuvat hyvin taikinaan.

Jääkaappiin siirryttäessä sitä vasta loistavia leivänmaustamiskeinoja löytyykin. Juustojen kuivahtaneet kannikat. Mitä voimakkaampi, sitä parempi.
Alemmilta hyllyiltä löytyy aineksia juurevaan leipään: punajuurta, porkkanaa. Mukulaiseen leipään perunaa, maa-artisokkaa. Miksei vihanneslootasta muutakin: Tomaattia, fenkolia, pinaattia, sipulia. Jämät käyttöön vaan.

Kurkkaa myös sinne ylähyllylle, tai oveen. Avattu purkki oliiveja, jokunen aurinkokuivattu tomaatti. Ah, ihana leipä.

Hellalta voi myös löytyä jotain. Aamupuuron, perunamuusin, jopa risoton jämät. Sinne vaan.
Entä ne nuukahtaneet yrtit hellan vieressä?


LEIVÄNSÄILÖNTÄÄ

No niin, leipä on nyt sitten leivottu. Tai kaupasta kotiin kannettu. Yhtä lailla kannattaa miettiä leivän säilytystä.

Jos on edes pieni epäilys, ettei taloutesi syö koko leipää, vaan osa siitä uhkaa jäädä leipälaatikon pohjalle Selviytyjiä leikkimään, pakasta. Pakasta hyvä ihminen. Mitä tuoreempana sen parempi. Se on yhtä tuoreen oloista sulatettunakin. Myös itsetehdyn leivän voi pakastaa kuten kaupan paahtikset: valmiiksi siivutettuna: Yksi siivu leipää sulaa hetkessä, vielä nopeammin kuin yksittäiset sämpylät.
Pakasta leipä pienissä erissä ja käytä tarpeen mukaan.

Se leipä, minkä arvioit tulevan kulutetuksi sen tuoreimpien päivien aikana, kannattaa silti sekin säilyttää järkevästi. Isoimmat fiiliksentappajat ovat kuivuminen ja home. Ennen kaikkea home.

Älä siis räplää leipää turhaan.Varsinkaan jo leikattua leipää.
Markettien säilöntäaineita sisältävät leivät ovat hitaampia homehtumaan. Kotona taas hapanjuuren käyttäminen estää homeen syntymistä, koska taikina on hapan ja siitäpä eivät homeitiöt tykkää.

Pelkässä paperipussissa säilytetty leipä toki säilyttää kuorensa rapeuden, mutta kuivuu muutenkin nopeammin kauttaaltaan. Muovipussiin työntäminen valitettavasti tuhoaa kuoren rapeuden, mutta muuten pysyy kosteus leivässä pidempään.


UUSIOKÄYTTÖ

Jos leipää sitten kumminkin jää yli, mitä tehdä?

Homeisen leivänjämän kohdalla on suositeltua luovuttaa. Joku leikkaa vaan pois sen silmämäärin homeisen kohdan, mutta todellisuudessa voivat homerihmastot olla levinneet koko leipään.

Kuivahtaneesta leivästä voi sen sijaan tuunata vaikka mitä. Joukossa monille itsestään selviä juttuja, toivottavasti myös jokunen uusi idea:

Korppujauhoja - kauniisti Vatsasekaisin Kilinkolin -tyylillä
Krutongit - esim. mozzarellalla jatkettuun panzanellaan Gourmet-lehden tapaan
Bruschetta - vaikka Koemaistajan hyväksi testaamalla reseptillä
Köyhät ritarit - ei niin perinteisin lisukkein à la  Kauhaa ja rakkautta
Bread pudding -  eli leipävanukas, sitruunatwistillä Bijouxs-blogista
Ranskalaisen sipulikeiton topping - Janoisen persiljan muutenkin hävikkitemaan sopivalla ohjeella

Ja bonuksena Mikon lapsuudenvinkki kaukaiselta 70-luvulta: Kuivahtanut leipä kääritään kostutettuun leivinpaperiin ja paistetaan 150°C uunissa 5 min. Syö henkiinherätetty leipä heti!


FIN-ENG:
ABC of minimizing bread related food loss:
Use all kinds of remains when making a bread dough and don't be afraid of the beyond best before dated flours.
Store your bread carefully and freeze any extras when the bread is freshly baked.
Find ways to re-use stale bread.