28 toukokuuta, 2012

HEL-TXL-HEL, OSA 2


Siitä lähtien, kun viime vuoden helmikuussa yövyin hotelli Amanossa, haaveilin joskus lämpimämpänä vuodenaikana pääseväni samaisen hotelli kattoterassille drinksulle.


Shoppailukierroksen (ja keskellä kirkasta päivänvaloa pimeässä mitteläisessä sporttibaarissa pikkusiskon pakottamana seuratun lätkän MM-semifinaalin kakkoserän) jälkeen toiveeni tuli toteen.


Hyvät näkymät, maailman parasta seuraa, helteinen kesäpäivä ja päivädrinkit.


Hip hei, paljon muuta ei voi sanoa.


Nälkä kuitenkin yllätti, joten lunssille siirryttiin maan tasalle, saman korttelin Transitin sympaattiselle sisäpihaterassille.



Näitä pikkuannoksia on ennenkin jaettu samalla jengillä.


Oli sitä kyllä nälkä edellisenäkin päivänä lounasaikaan.


Helmikuussa illallispaikkana toiminut Chipps sai tällä kertaa hoitaa lounasravintolan roolin.


Onnekseni löytyi lounaslistalta samantyyppinen uunifenkoliannos kuin viimeksi hehkuttamani, niin eipähän tarvinnut kokeilla mitään muuta.


Lounaat olivat ehkä tuttuja ja turvallisia, mutta illoiksi oli jotain eksoottisempaa. Perjantain pöytävaraus oli Tausendissa.

Ulkopuolella ei lue mitään, poke avaa tumman oven ja päästää sisään, jos aiheellista. Rotsit narikkaan ja sen jälkeen baaritiskien välistä takahuoneeseen, jossa pöydät aseteltu ison L-muotoisen avokeittiön ympärille.

Takahuoneen cantinan onnistuneesta piilottamisesta kertoo hyvin se, että pikkusiskoni on kyllä Tausendin baarissa ollut, muttei koskaan hiffannut, että samassa paikassa on myös ravintola.


Ja sangen kiva ravintola onkin. Erikoisen kuuloinen yhdistelmä japanilaista ja ibero-amerikkalaista keittiötä toimi hyvin.

Tilattiin setti pikkuannoksia jaettavaksi, mukaan mahtui yhtä sun toista perulaisesta cevichestä japanilaiseen merileväsalaattiin.


Jälkkärikin jaettiin. Tarkasti tasan.


Lauantain ravintolaan kiivettiin useampi kerros ylös aika raffin näköistä portaikkoa. Vanhassa saippuatehtaassa Spreen varrella on Kater Holzig -niminen klubi, joka on levittäytynyt niin tehdasrakennukseen kuin sen ympärillekin. Ennen viime kesänä avattua Kater Holzigia, pyöritti sama jengi berliiniläisklubiklassikkoa Bar25:ä joen toisella puolen.

Klubista viis, kun tarjolla on ravintola. Ylimmästä kerroksesta löytyy Katerschmaus, jonka ruokaa (ja kattoterassibaarin näkymiä) olin lukenut kehuttavan.


Samat kauttaaltaan graffitein päällystetyt seinät jatkuvat portaikosta ravintolaan. Paljon puuta, toimiva valaistus ja jotain omituista kitschahtavaa siellä täällä. Hieno paikka.
Ja ah niin hauskannäköistä henkilökuntaa! Niin salin kuin avoimen keittiönkin puolella.

Pöytävarauksemme oli jälleen vähän turhan myöhäinen. Tausendin pikkuannosten kanssa se ei haitannut, mutta Katerschmausin viikottain vaihtuva lista oli aika hevi. Luukulta lähti järjettömän kokoisia schnitzeleitä ja omaan pöytäämme päätyneet ruuat eivät nekään ihan kevyimmästä päästä olleet. Mutta hyviä kyllä. Laadukkaista raaka-aineista hyvin kokattua ruokaa, muttei mitään sen mullistavampaa.

Vaikka saamamme palvelukin vähän lässähti loppua kohden, oli kokemus silti sangen positiivinen. Ensi kerralla vaan tiedän varata pöydän (ajoissa) vähän aikaisemmaksi, pyytää pöydän ikkunan vierestä ja ottaa Mikon mukaan sitä schnitzeliä syömään.


FIN-ENG:
Hotel Amano's roof top, Transit, Chipps, Tausend and Katerschmaus. That's what a good Berlin weekend is made of. That plus keeping company with two of the most awesome sisters.

2 kommenttia:

  1. Voi miten iso ikävä tuli Berliiniin kun lukee näitä mainioita postauksia :)

    VastaaPoista