20 marraskuuta, 2013

SUMMA SUMMARUM


Lihaton lokakuumme päättyi tietysti jo aikaa sitten, mutta loppuyhteenveto on vielä tekemättä. Oma tavoitteeni oli keksiä pöytäämme 3-, 6- ja 7-vuotiaille maistuvia kasvisruokia. Haaste sinänsä, koska erityisesti nuorin suhtautuu useimpiin lautasella esiintyviin vihreisiin asioihin kuin ruttoon.
Lokakuisen projektimme sääntöihin kuului, että kalansyöntiä ei rajoitettu kuin lohen osalta ja kylässä ollessa oli määrä syödä sitä mitä tarjotaan.
  1. Lohisoppa:
    Lapset söivät isovanhemmilla, takuuvarma herkkuruoka pienestä pitäen. Jopa tilli menee joukossa.
  2. Kasvispihvit:
    Tein valtavan määrän kasvispihvejä, jotka mielestäni olivat erittäin onnistuneita, erityisesti tzatzikin kanssa. Lapsista yksi söi suht nätisti, kaksi muuta taistelivat kakoen.
  3. Tomaatti-papupata & riisi:
    Kidneypapuja, ruskeita papuja, tomaattimurskaa, sipuleita, yrttejä. Aina uppoaa, kunhan nuorimmalle muussaa pavut huomaamattomiksi.
  4. Kaupan pinaattiletut:
    Oli vähän hoppu... Kasvisruoka mikä kasvisruoka.
  5. Pasta bolognese quorn-rouheesta:
    Eivät edes huomanneet, ettei kyse ollut oikeasti jauhelihasta. Muut quorn-tuotteet ovat mielestäni aika kammottavia (pihvit ja kuutiot), mutta jauhelihaa ulkoisesti muistuttavan rouheen saa toimimaan.
  6. Hirvimureke:
    Tädilläni kylässä. Melkein kasvisruokaa, suoraan metsästä.
  7. Valkopapu-kukkakaalikeitto:
    Soseutettu, papujensa ansiosta tietysti proteiinipitoinen keitto. Järjettömän hyvä, lapset rakastivat!
  8. Quarn-bolo:
    Kertaus on opintojen äiti.
  9. Porkkana-makaronilaatikko:
    Vanhimmalla lapsella kylässä kaveri, joka söi neljä lautasellista ja totesi ruuan olevan tavallista liha-makaronilaatikkoa paljon parempaa. Omat lapset eivät arvostaneet: "Toivon ettei tätä syödä kovin usein."
  10. Valkopapu-kukkakaalikeitto:
    Uusintakierroksella.
  11. Porkkana-makaroniloota:
    Toka rundi, vastustuksesta huolimatta. Vanhin lapsi havahtui: "Äiti, miksei meillä muuten enää syödä mitään lihaa?" Selitin.
  12. Kuhaa, perunaa, ruusukaalia:
    Erityisesti nuorimmainen söisi kotimaista valkoista kalaa vaikka joka päivä, valitettavasti lompakko ei anna periksi välillä neljässäkympissä huiteleviiin kilohintoihin ihan jatkuvasti. Ruusukaalit eivät uponneet, yllätys yllätys.
  13. Muikkuja, muusia:
    Nam, mutta muikut olivat niin isoja, että lapsille oli vähän pakko perata.
  14. Savusiikapasta:
    Helppo nakki.
  15. Maapähkinävoi-tomaattipata + riisi:
    Isoäidin tekosia, täysi suksee. Erityisesti nuorin yllätti.
  16. Kuhaa, perunaa, hollandaise-kastiketta (kylässä):
    Lapset syömässä isovanhemmilla, jossa nähtävästi aina vaan herkkuja tarjolla.
  17. Vegefiesta:
    Eli fajitaksia, joissa täytteenä lämmin sipuli-paprikamössö + muut lisut. Kestosuosikki.
  18. Punajuurispagu:
    Toinen kestosuosikki. 
  19. Kamerunilaista kanaa, vuohta ja paistettua riisiä:
    Kamerunilaisissa juhlissa. Maut hyvin vieraita, aikuisillekin. Siihen nähden olin sangen tyytyväinen lapsieni syömiseen. Eksoottisempaakin olisi ollut tarjolla, kuten lehmännahkapataa.
  20. Lohikulibijak:
    Vaihteeksi lapset kylässä isovanhemmilla. Voisulaa päälle ja avot.
  21. Teriyakitofua, nuudeleita:
    Itse en ole mikään suuri tofufani ja taisin tehdä tofua lapsille ekaa kertaa. Teriyakisoosissa söisi varmaan vaikka pieniä kiviä. Osui ja upposi.
  22. Punajuurispagu:
    Taas. Aikuisille päällä lisäksi sinihomejuustoa, lapsille sellaisenaan.
  23. Kukkakaali-tofucurry, riisi:
    Intialaisvibellä, hyvää. Ei kuitenkaan lasten mielestä. Kokonaiset kasvikset tökkii ja pahasti.
  24. Linssi-tomaattikeitto:
    Yllättävä menestys!
  25. Kukkakaali-tofucurry, riisi:
    Sama kuin toissapäivänä, nyt muussasin ipanoille kukkakaalit pieneksi. Ei silti oikein kelvannut.
  26. Hirviwallenbergit:
    Ateljé Finnessä. Tarvitseeko erikseen mainita että oli järjettömän hyvää, kaikkien mielestä? 
  27. Linssi-tomaattikeitto:
    Jos luit tänne asti, huomaat että meillä aika usein syödään samaa ruokaa parina iltana.
  28. Hodarit ruotsalaisessa huonekalukaupassa + kotona savulohta ja ruisleipää:
    Vähän livettiin ruodusta...
  29. Kalasoppaa:
    Ja taas isovanhemmilla.
  30. Kuorineen paahdettu maa-artisokkakeitto:
    Eivät erityisemmin arvostaneet. Yök taisi kuulua kerran.
  31. Maa-artisokkapasta:
    Meni. Kuten useimmat asiat spagetin kanssa.

Ja mitähän tästä opin? (Sen lisäksi, että isovanhemmilla syödään paljon kalaa?)
No ainakin tajusin sen, että seuraava kommenttini Lihaton lokakuu -postauksessani oli ihan höpönlöpöä:
"Fakta on se, että ainakin meidän lapsille helpommin uppoava, nopea ja suht edullinen arkiruoka useimmiten sisältää jotain lihaa, jossain muodossa."
Lapsille maistuvia, nopeita ja todella edullisia kasvisruokia on vaikka kuinka paljon ja syyttä pidän lapsiani nirsoina. Mitä sitten, jos useimmat kasvikset menevät toistaiseksi vielä mieluummin muussatussa tai soseutetussa muodossa, kuin al denteksi -höyrytettyinä?

Ei se porkkana-makaronilaatikko sitä paitsi ollut oma suosikkinikaan, kasvispihvejä vihasin minäkin lapsena, eikä kukkakaali-tofucurry olisi 30 vuotta sitten lukeutunut omiinkaan lemppareihini.
Jatketaan siis hyväksi havaitulla tiellä, tehdään uusia ja vanhoja kestosuosikkeja ja aina välillä jotain ihan muutakin, vaikkei se niin kaikille maistuisikaan!



4 kommenttia:

  1. Heippa! Uteliaisuus heräsi valkopapu-kukkakaalikeiton kohdalla, miten valmistit sen ja mitä mausteita laitoit? Löysin blogisi muutama päivä sitten, ihanan kuuloisia reseptejä arkistoissa :)

    T.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkakaalin ja papujen lisäksi mukana oli myös maissia ja purjoa. Lisäksi kasvisliemi, kermaa ja vähän sitruunamehua ja viherpippuria. Jostain joskus repinyt ohjeen irti. Nopeeta ja hyvää!

      Poista
  2. Oot sä ollu tarmokas! Ja oikeasti tämä oli mulle supereksoottinen ruokalista, suurinta osaa koskaan syöny. Mutta ei siis pahalla tavalla. Hirvestäkään en oo koskaan tehny kumpaakaan.... Interesting!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli muuten ihan virkistävää, noin niinkuin arkiruuanlaitossa, kun oli tämmönen teemakuukausi.
      Ja koklaa ihmeessä joskus noita wallenbergejä hirvestä. Ihan hirveen hyviä!

      Poista